Progen kärkinimiin lukeutuva The Aristocrats joulukuussa kolmelle keikalle Suomeen!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.6.2019

Progen superyhtye The Aristocrats julkaisee kesällä kauan odotetun uuden ”You Know What…?” –nimeä kantavan neljännen studioalbumin ja nähdään sen tiimoilta Helsingissä maanantaina 2. joulukuuta, Tampereella tiistaina 3. joulukuuta ja Jyväskylässä keskiviikkona 4. joulukuuta.

Bändin tarina sai alkunsa NAMM shown yhteydessä talvella 2011, kun rumpali Marco Minnemann ja basisti Bryan Beller tarvitsivat kitaristia ja sattumusten kautta tapasivat Guthrie Govanin. Se yksi keikka riitti vakuuttamaan kaikki osapuolet siitä, että tästä on syntymässä todella hienoa. Bändi julkaisikin debyyttialbuminsa vielä saman vuoden aikana ja on sen jälkeen tehnyt rakettimaisen nousun progen tämän päivän kiinnostavimpien nimien joukkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Aristocrats hallitsee erilaiset tyylikirjot suvereenisti ja biisit tarjoilevatkin tulisen sekoituksen niin progea, metallia, jazzia kuin bluesiakin. Bändin vahvoihin tavaramerkkeihin lukeutuvat myös huumorin täyttämät timanttisen kovat livekeikat, joissa tehdään välistä pikapyrähdyksiä jopa lähestulkoon stand upin maailmaan. Näitä bileitä ei siis kannata missata!

www.youtube.com/watch?v=9rnNpFkCy9I

The Aristocrats (US/UK) – You Know What..? -Suomen keikat:
Ma 2.12.2019 Helsinki, Virgin Oil
Liput alkaen 39 €
Ennakot: Tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ti 3.12.2019 Tampere, Olympia
Liput alkaen 39 €
Ennakot: Tiketti.fi

Ke 4.12.2019 Jyväskylä, Lutakko
Liput alkaen 36 € / 38,50 €
Ennakot: Jelmu.net ja Lippu.fi

facebook.com/thearistocratsband
the-aristocrats-band.com
facebook.com/musiikkisato
musiikkisato.fi
facebook.com/virginoilco
virginoil.fi/clubi
facebook.com/olympiakortteli
olympiakortteli.fi
facebook.com/lutakkoclub
jelmu.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat