Progesuuruus John Lees’ Barclay James Harvest konsertoimaan Suomeen lokakuussa!

Kirjoittanut Niko Kuusela - 10.4.2016

John Lees’ Barclay James Harvest1960-luvun progressiivisen rockin suurimpiin vaikuttajiin lukeutuva Barclay James Harvest –yhtye tekee John Leesin johdolla paluun konserttilavoille ja saapuu myös Suomeen. Tämä vuonna 1967 perustetun brittiyhtyeen musiikkiperinteen jatkaja nähdään Helsingissä, Savoy-teatterissa sunnuntaina 23. lokakuuta. Liput John Lees’ Barclay James Harvestin konserttiin maksavat alkaen 54,50 euroa, ja niiden ennakkomyynti alkaa torstaina 7.4. Menolipussa. Myynti Ticketmasterissa alkaa lauantaina 9.4. kello 9.00.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Barclay James Harvest perustettiin Oldhamissa kesällä 1967, kun John Lees ja Woolly Wolstenholme lyöttäytyivät yhteen Les Holroydin ja Mel Pritchardin kanssa. He tekivät jo seuraavana vuonna ensilevytyksensä, Early Morning, ja loivat jalansijaa kokeellisille musiikillisille ideoille, joista sittemmin ammensivat luomisvoimaa monet muutkin tuo ajan proge-yhtyeet.

Yhtyeen kulta-aika alkoi 1970-luvun loppuvuosina, jolloin se julkaisi useita albumeita, kuten Everyone Is Everybody Else, Barclay James Harvest Live, Time Honoured Ghosts ja Octoberon. Lisäksi kokoonpano teki 1980-luvulla useita Euroopan kiertueita, joista mittavin keräsi Berliiniin yli 175 000 katsojaa. Vuonna 1992 yhtye teki laajan 25-vuotiskiertueen ja jatkoi tuotteliasta albumienjulkaisua.

Woolly Wolstenholme menehtyi joulukuussa 2010. Nykyisin yhtyeessä soittavat John Lees (laulu, kitara), Craig Fletcher (laulu, basso), Jez Smith (koskettimet, lailu) ja Kevin Whitehead (rummut, lyömäsoittimet) ja sen viimeisin studioalbumi, North, ilmestyi vuonna 2013.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänä vuonna John Lees’ Barclay James Harvest –yhtye on jälleen tien päällä ja saapuu laajan Euroopan-kiertueensa yhteydessä myös Suomeen. Lisäksi he valmistelevat uutta albumiaan, jonka on määrä ilmestyä lokakuussa

John Lees’ Barclay James Harvest Savoy-teatterissa Helsingissä sunnuntaina 23. lokakuuta. Liput Menolipusta ja Ticketmasterista alkaen 54,50 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat