Progressiivisen rockin supertrio The Aristocrats syyskuussa Helsinkiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.3.2018

Progressiivisen rockin supertrio The Aristocrats palaa keikkalavoille. Parisen vuotta sitten Suomen valloittamassa käynyt yhtye nähdään Circuksen lavalla maanantaina 24.9. Energisestä meiningistä, taiturimaisesta soitosta ja riemastuttavan hauskoista live-esiintymisistään tunnetun Aristocratsin syksyn keikat ovat bändin ainoat esiintymiset vuonna 2018, joten luvassa on täysi viiden tähden settilista sisältäen hittejä sekä yllätyksiä bändin kolmelta studioalbumilta.

The Aristocratsin keikkatauon aikana bändin jäsenet Guthrie Govan, Marco Minnemann sekä Bryan Beller ovat olleet aktiivisia kukin omalla sarallaan, ja koko bändi odottaa tulevaa kiertuetta erittäin paljon, mikä paistaa myös herrojen kommenteista kiertuetta koskien.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Guthrie Govan: ”Siitä on hieman aikaa kun olemme viimeksi olleet yhdessä lavalla, ja jokainen meistä on ollut The Aristocratsin keikkatauon aikana musiikillisesti aktiivinen omilla suunnillaan, joten minulla on tunne, että nämä uudet vaikutteet ja inspiraatiot saattavat pulpahdella spontaanisti esiin tulevilla keikoilla.”

Bryan Beller: ”Odotan innolla, että pääsemme taas lavalle tekemään sitä, mitä osaamme parhaiten –toimimaan vuorovaikutuksessa, jossa asioita tapahtuu hetkessä, ja biisit voivat muuntautua mihin suuntaan tahansa koska vaan. Odotan myös erityisellä mielenkiinnolla, mitä tapahtuu muutamalle biisille, joita emme ole soittaneet vähään aikaan, kun niitä hieman pyöräyttää ja hämmentää uudelleen.

Marco Minnemann: ”Kemiaa ei voi ennustaa tai pakottaa, se vain tapahtuu jos on tapahtuakseen. Kun me kolme kokoonnuimme ensimmäistä kertaa yhdessä soittamaan, oli kaikille ensihetkistä alkaen selvää, että jotain erityistä on tapahtumassa. On mahtavaa palata tämän musiikillisen kolmikon kanssa tositoimiin ja katsotaan, josko kumiset ystävämmekin olisivat leikissä mukana.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput alkaen 39 euroa

Ennakot: www.ticketmaster.fi
Ikäraja: K-18
Ennakkomyynti alkaa perjantaina 9.3. klo 9.00
www.the-aristocrats-band.com
www.facebook.com/aristocratsband
www.thecircus.fi
www.facebook.com/thecircushelsinki
www.musiikkisato.fi
www.facebook.com/musiikkisato

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat