Project Silence

Project Silencen rivistössä muutoksia: Sturmpanzerjäger jättää yhtyeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.9.2019
Project Silence

Kotimainen industrial metalia soittava Project Silence on vaihtamassa basistia. Yhtyeessä aiemmin soittanut Sturmpanzerjäger on päättänyt jättää yhtyeen, ja bändi onkin julkaissut julkisen hakemuksen löytääkseen riveihinsä uuden basistin. Voit lukea yhtyeen tiedotteen tästä:

”Ikäväksemme joudumme ilmoittamaan, että basistimme Sturmpanzerjäger on päättänyt erota yhtyeestä. Tähän ei liity mitään isoa draamaa, ainoastaan Sturmpanzerjägerin omat henkilökohtaiset syyt. Haluamme
kiittää Sturmpanzerjägeriä hänen panoksestaan bändiin ja toivommekin hänelle isosti onnea ja menestystä tulevissa projekteissa. Hän oli hyvin iso osa ja apu monessa bändin osa-alueessa, Sturmpanzerjäger jättääkin jälkeensä isot saappaat, joihin kaipaisimme täytettä, joten päätimme julkaista samassa avoimen haun bändin basistin pestiin.

Haemmekin taitavaa ja mukavaa tyyppiä, jolla on valmiuksia panostaa bändiin täysillä ja isolla innolla. Omat kamat ovat suotavaa ja tekninen tietämys katsotaan plussaksi. Suotavaa myös olisi, että asuisit
Kuopiossa tai lähistöllä, että viikottainen treenaaminen onnistuu. Hakemuksia voi lähettää esimerkiksi s-postiimme projectsilenceband@gmail.com, tai täällä Facebookin kautta viestillä. Kerro viestissä itsestäsi lyhyesti ja laita mukaan mahdollinen soittonäyte!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat