Deftones

Provinssi jatkoi ensi kesän artistien julkaisua: Deftones ja Sunrise Avenue vahvistamaan ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.6.2020
Deftones

Seinäjoen Törnävänsaarella 1.-3.7.2021 järjestettävä Provinssi jatkaa esiintyjäkiinnityksiä ensi vuodelle yhdysvaltalaisen metallisuuruuden Deftonesin sekä kesän 2021 ainoan kotimaisen festivaalikeikkansa soittavan Sunrise Avenuen myötä. Aikaisemmin Provinssi on tiedottanut myös Kornin ja Hassisen Koneen esiintyvän tapahtumassa.

Modernin metallin ykkösnimiin lukeutuva Deftones muistetaan erityisesti nu-metallin uudelleen määrittelevistä klassikkoalbumeistaan “White Pony” ja “Around the Fur”. Raskaita riffejä melankolisiin uuden aallon soundeihin naittava kalifornialaisyhtye työstää parhaillaan uutta pitkäsoittoaan, jonka on määrä ilmestyä syyskuussa. Myös genren mestariteokseksi ylistetty “White Pony” julkaistaan uudelleen kuluvan vuoden aikana albumin 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Deftones esiintyy Provinssin lisäksi samana viikonloppuna myös Tuska-festivaaleilla.

Loppuunmyydyille areenoille Euroopassa ja Suomessa esiintyvän Sunrise Avenuen vuodelle 2021 siirtynyt massiivinen jäähyväiskiertue “Thank You For Everything” rantautuu Provinssin päälavalle ensi kesänä. Provinssi on menestysyhtyeen viimeinen festarikeikka kotimaassa ja on siis kahden Helsingin Olympiastadionilla järjestettävän konsertin ohella viimeinen mahdollisuus nähdä Sunrise Avenue Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neuvottelut lukuisten muiden artistien kanssa ovat parhaillaan käynnissä ja lisää festivaalijulkistuksia on luvassa tulevan syksyn aikana.

PROVINSSI @ SEINÄJOKI, TÖRNÄVÄNSAARI
1.–3.7.2021
Korn (US), Deftones (US), Hassisen Kone, Sunrise Avenue + kymmeniä lisäyksiä luvassa
LIPUT: 3pv alk. 159 EUR, ennakkomyynti www.provinssi.fi/liput

www.provinssi.fi
www.facebook.com/Provinssifestival
www.twitter.com/ProvinssiFest
www.instagram.com/provinssi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat