Provinssin ohjelmisto täydentyy laulaja-lauluntekijöillä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.1.2016

Provinssi 2016Viime kesänä Passengerin ja Milky Chancen suomalaisyleisölle esitellyt ja folk/pop-artisteillaan yhdet festivaalin suurimmista yleisöistä kerännyt Provinssi jatkaa kiinnostavia singer-songwriter -buukkauksiaan. Kaikki nyt julkistettavat ulkomaiset artistit nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.

Heti vuonna 2002 julkaistulla esikoislevyllään ”O” jättisuosioon noussut irlantilaistähti Damien Rice kuuluu modernien laulaja-lauluntekijöiden kirkkaimpaan kärkiryhmään. Kaihoisista folk-kappaleistaan tunnettu muusikko julkaisi syksyllä 2014 lähes kahdeksan vuoden odotuksen päätteeksi ylistetyn paluualbumin ”My Favourite Faded Fantasy”. Lukemattomien loppuunmyytyjen konserttien ja festivaalien päälavoilla nähtyjen esiintymisten jatkoksi Damien Rice saapuu 15 vuotta jatkuneen yrittämisen seurauksena viimeinkin Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ed Sheeranin suojatti ja hänen pyörittämänsä Gingerbread Man Recordsin ensimmäinen kiinnitys Jamie Lawson kohosi suuren yleisön tietoisuuteen viime vuoden lopulla, jolloin artistin nimetön pitkäsoitto nousi suoraan Iso-Britannian albumilistan ykköseksi. Indie-musiikkia seuraavien yleisöjen suosiota 2000-luvun puolivälistä lähtien nauttineen Jamie Lawsonin pitkäaikaiset fanit saivat ihmettelyn aihetta myös aikaisemmin syksyllä, jolloin artisti valittiin lämmittelemään One Directionin stadionkiertuetta. Passengerin ja Ed Sheeranin kaltaisiin artisteihin rinnastettu Jamie Lawson oli marraskuussa tulossa Tavastialle, mutta tuolloin keikka peruuntui viime hetkillä suuren tv-esiintymisen vuoksi.

Norjalainen Aurora on yksi Pohjoismaiden kuumimpia tulokkaita. Jo ensimmäisillä singleillään kymmeniä miljoonia Spotify- ja YouTube-kuunteluita kerännyt superlahjakkuus julkaisee maaliskuussa kauan odotetun debyyttialbuminsa. Yhtä lailla akustisia balladeja kuin elektropop-mestariteoksia julkaissutta Auroraa on verrattu erityisesti Ellie Gouldingiin ja Tove Lohon.

Ulkomaisten kiinnitysten ohella Provinssiin on varmistunut myös lisää suomalaisia artisteja. ”Polaris”-levystään ajankohtainen Chisu nähdään Törnävänsaarella ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen, ja Olavi Uusivirta valmistautuu parhaillaan helmikuussa julkaistavan ”Olavi”-pitkäsoiton ilmestymiseen. Uutta sukupolvea edustavat puolestaan kahdella menestyslevyllään kotimaisten artistien eturiviin noussut Sanni sekä huippulahjakkuus Ellinoora, jonka läpimurtokappale ”Carrie” on yksi viime kuukausien soitetuimpia kotimaisia hittejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Provinssin kaikki lipputyypit ovat myynnissä osoitteessa www.provinssi.fi/liput. 1-3 päivän festivaalilippujen ohella saatavissa on myös lippu+leirintä-, VIP- ja majoituspaketteja.

PROVINSSI 2016
30.6.-2.7.2016 @ Seinäjoki, Törnävänsaari

To 30.6.2016
Nightwish / Five Finger Death Punch / Action Bronson / Aurora (NO) / Ellinoora / Olavi Uusivirta / Pyhimys / Sanni

Pe 1.7.2016
Cheek / Damien Rice / Jamie Lawson / Silvana Imam / Antti Tuisku / Chisu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 2.7.2016
Rammstein / Biffy Clyro / Bring Me The Horizon / Yelawolf / Paperi T / Vesala

PROVINSSI-LIPUT:
3pv – alk. 139 EUR
2pv – alk. 119 EUR (to-pe, pe-la tai to-la)
1pv – alk. 79 EUR (to, pe tai la)
Lippukauppa: www.provinssi.fi/liput

Luetuimmat

Uusimmat