Psykedeelistä rockia soittava All Them Witches Helsinkiin huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.9.2018

Psykedeelistä rockia soittava All Them Witches saapuu Helsinkiin huhtikuussa. Syvän etelän sielukkuudella ja vahvoilla blues-vaikutteilla tuotantoaan maustava, Yhdysvaltain Nashvillestä ponnistava rock-nelikko konsertoi Helsingissä On the Rocksissa torstaina 11. huhtikuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 14. syyskuuta klo 11.

Vuodesta 2012 uniikin groovya neopsyke-rockia soittanut All Them Witches on julkaissut urallaan neljä pitkäsoittoa. Basisti-vokalisti Charles Michael Parksin johtama yhtye teki kansainvälisen läpimurtonsa ja lunasti pysyvästi paikkansa yhdysvaltalaisen underground-rockin eliitissä vuonna 2015 ilmestyneellä ”Dying Surfer Meets His Maker” -levyllään. All Them Witchesin musiikissa kuuluu 60-luvun rockin sekä erityisesti kokoonpanojen kuten Blue Cheerin, Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Mountainin vaikutteet. Live-esiintymisten svengaavat improvisaatiojamitukset tuovat mieleen Grateful Deadin esiintymiset parhaimmillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

All Them Witches julkaisee viidennen, ”ATW”-nimeä kantavan pitkäsoittonsa 28. syyskuuta. Levyn toinen singlelohkaisu ”Diamond” ilmestyi viime viikolla 7. syyskuuta.

LIPUT:
Myyntiin Tiketissä pe 14.9.2018 klo 11
– Ennakkoon alk.18,50 EUR
– Ovelta 20 EUR

www.allthemwitches.org
www.facebook.com/allthemwitches
http://rocks.fi
www.fullsteam.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat