Punaisen kuningattaren periaatteelta ilmestyy Kaksi suuntaa –elokuva, ensimmäinen osa katsottavissa nyt

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.4.2016

Punaisen kuningattaren periaateJaakko Niemelän ohjaama ”Punaisen kuningattaren periaate: Kaksi suuntaa” on psyykkinen road movie, jossa Luurankomies matkaa elämänsä keskipäivästä mielen kaukaisimpiin ja synkimpiin nurkkiin.

Elokuva julkaistaan kahdeksana episodina PKP:n Youtube-kanavalla. Ensimmäinen osa, Vuoristoratoja ilmestyy maanantaina 25.4, uusi osa joka maanantai.  Elokuvan kertojaäänenä kuullaan syksyllä 2015 julkaistu Kaksi suuntaa -albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Punaisen kuningattaren periaate on vuonna 2002 perustettu omalakinen rockyhtye. Yhtye toimii perustamiskaupunkinsa Oulun lisäksi Tampereella. PKP julkaisi nimeään kantavan debyyttilevynsä vuonna 2012. Yhtyeen toisen albumin, Kaksi suuntaa, Svart Records julkaisi viime elokuussa cd-, lp ja digitaalisissa formaateissa.

Seitsemänhenkinen PKP soittaa suomeksi laulettua monisyistä, jazzahtavaa progressiivista rockia. Vaikutteet vanhasta britti­ ja suomiprogesta, 60­luvun pop- psykedeliasta sekä 80­ ja 90­luvun amerikkalaisesta vaihtoehtorockista on tuotu nykyaikaan. Nimi Punaisen kuningattaren periaate on lainaus Lewis Carrolin kirjasta Liisan seikkailut peilimaassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat