Qstock 2018

Qstock julkisti 20 esiintyjää: festivaalin lipunmyynti alkanut

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.11.2018
Qstock 2018

Yhdysvaltalainen punk rock -suuruus The Offspring ja australialainen hard rock -yhtye Airbourne ovat oululaisen Qstock-festivaalin ensimmäiset isot ulkomaiset esiintyjäkiinnitykset.

The Offspring on julkaissut pitkän uransa aikana yhdeksän pitkäsoittoa, joista vuonna 1994 julkaistu ”Smash” tasoitti tien maailmanlaajuiseen suosioon. Neljä albumia tehneen Airbournen esikoinen ”Runnin’ Wild” puolestaan palkittiin Metal Hammerin Golden God Awardsissa parhaana debyyttialbumina vuonna 2008, ja sittemmin yhtyeen ärhäkät biisit ovat saaneet huomiota myös useiden eri videopelien soittolistoilla.

Suomalaisittain ensi kesän Qstockin kiinnostavimpia nimiä on uusi superkokoonpano Ville Valo & Agents, joka on levyttänyt Rauli ”Badding” Somerjoen aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita. Ensimmäinen single Orpolapsi kiurun julkaistiin syyskuussa, ja kokonaisen albumin vuoro on helmikuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muita tulonsa Qstockiin varmistaneita esiintyjiä ovat Anna Puu, Apulanta, Beast In Black, Barbe-Q-Barbies, Elastinen, Evelina, Infected Rain (MD), JVG, Kaija Koo, Michael Monroe, Popeda, Radiopuhelimet, Rytmihäiriö, Stam1na, The 69 Eyes, Vesala ja Vesterinen Yhtyeineen.

”Ensi kesän ohjelmisto on jo poikkeuksellisen hyvällä mallilla tässä vaiheessa vuotta. Joulun jälkeen isoja uutisia kerrotaan jo tammikuussa, kun muun muassa lauantain pääesiintyjä julkistetaan. Hieno Qstock on tulossa”, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Qstockin kysyttyjen joululippujen myynti on alkanut tänään torstaina ja jatkuu vuoden loppuun. Kahden päivän tavallinen lippu maksaa nyt edullisimmillaan 109 euroa, ja hinta nousee ensi vuoden puolella. Joululippuja on myynnissä rajoitettu erä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös VIP-lippujen myynti on alkanut. VIP-lippuun ei sisälly ruoka- ja juomalippuja, vaan ne tilataan erikseen.

Kumpaakin lipputyyppiä saa Ticketmasterin myyntipisteistä. Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista liput voi ostaa S-Etukortilla ilman käsittelymaksua.

Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin tammikuussa.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27.7.2019. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat