Queensryche-yhtyeen alkuperäislaulaja Geoff Tate kiertää Suomea helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.12.2019

Yhtenä taitavimmista metallilaulajista pidetty Geoff Tate saapuu Operation: Mindcrime -yhtyeensä kanssa Suomeen helmikuussa. Geoff Tate esiintyy osana Queensrychen kaikkien aikojen menestyneimmän ”Empire”-albumin 30-vuotisjuhlia kunnioittavaa kiertuetta Tampereen klubilla 5. päivä helmikuuta, Oulun Club Teatriassa 7. päivä helmikuuta sekä Vaasan WS Arenassa 8. päivä helmikuuta.

Metallimusiikin taitavimpiin äänenkäyttäjiin kuuluva Queensryche-yhtyeen alkuperäissolisti Geoff Tate juhlii ensi vuonna yli kolme miljoonaa kappaletta myyneen Queensryche-albumi ”Empiren” 30-vuotisjuhlia kiertueen merkeissä. Mm. Judas Priestin Rob Halfordiin ja Iron Maidenin Bruce Dickinsoniin verrattu Geoff saapuu kiertueellaan Operation: Mindcrime -yhtyeensä kanssa myös Suomeen kolmen keikan mittaiselle kiertueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuolloin Queensrychen ystäviä hemmotellaan keikalla, jolla kuullaan sekä koko ”Empire”-albumi että myös Queensrychen vuonna 1986 julkaistu ”Rage for Oder” -kakkosalbumi kokonaisuudessaan. Keikan lämmittelijänä toimii Saksassa 1980-luvulla perustettu, tarttuvaa heavy metalia soittava Victory.

Yhdysvalloissa vuonna 1981 perustettua Queensrycheä pidetään yhtenä progressiivisen metallin pioneereista. Geoff Tate toimi yhtyeen solistina sen perustamisesta aina siihen saakka, kunnes vuonna 2014 jatkoi uraansa Operation: Mindcrime -nimisen yhtyeen kanssa.

GEOFF TATE – EMPIRE 30th Anniversary Tour – EMPIRE & RAGE FOR ORDER both performed in their entirety!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat