Gefle Metal Festival 2017

Raasepori saa oman musiikkifestivaalin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.11.2018
Gefle Metal Festival 2017

Läntistä Uuttamaata hellitään ensi kesänä omalla uudella musiikkifestivaalilla. Alkuun yksipäiväisessä Raasepori Festivaalissa nähdään koko päivän kattaus jo joulukuussa julkistettavia kärkiartisteja.

Festivaalin taustalta löytyvät Loud´n Liven promottori Kalle Keskinen sekä lapsuutensa alueella viettänyt televisiotuottaja Petteri Ahomaa. Tapahtuma on ollut kaksikon puheissa jo useamman vuoden, ja nyt se vihdoin toteutuu.

”Idea lähti siitä, kun Petteri otti yhteyttä ja kertoi suunnitelmistaan vakuuttaen alueelta löytyvän tilausta isomman luokan musiikkitapahtumalle. Olemme tunteneet vajaat parikymmentä vuotta ja tiedämme, etteivät toiselta ideat saati into lopu koskaan. Tulemme julkaisemaan joulukuun aikana kuusi isoa nimeä, mukana ovat Suomen kärkiartistit sekä kaksi isoa kansainvälistä esiintyjää”, kertoo Keskinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavoitteena on järjestää Karjaalle pysyvä festivaali. Raasepori Festivaali antaa nimenä mahdollisuuden rakentaa tulevaisuudessa konseptin ympärille monimuotoinen koko viikonlopun kestävä tapahtuma, jossa musiikki on tärkein osa isompaa kokonaisuutta.

Lähdemme ensin rakentamaan tapahtumaa yksipäiväisenä, ja toivon mukaan saamme maakunnan yleisön heti ensimmäisenä vuotena hyvin mukaan. Raaseporin kaupunki ja monet muut alueelliset toimijat ovat jo ilmaisseet suurta myötämielisyyttä hanketta kohtaan”, Keskinen lisää tyytyväisenä.

Vuosikymmeniä televisioalalla vaikuttanut Ahomaa on viettänyt viime vuosina paljon aikaa alueella. Lapsuuden muistoissa ovat säilyneet aikanaan suositut kitarafestivaalit, jotka houkuttelivat Raaseporiin maailmantähtiä Paco de Luciasta Chuck Berryyn ja Jose Felicianosta B.B. Kingiin. Viime vuosina Raaseporiin kuuluvassa Tammisaaressa on nähty menestyksekkäillä keikoilla muun muassa Toto ja Bo Kaspers Orkester.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On mahtavaa päästä tuomaan lapsuuden nurkille jotain uutta ja ennennäkemättömän isoa. Raaseporiin tarvitaan valtakunnallinen tapahtuma jo pelkästään matkailun puolesta. Yksittäisellä festivaalilla on kerrannaisvaikutuksia talouspuolella. Tapahtuma lisää alueen ja erityisesti Raasepori–nimen tunnettavuutta sekä tarjoaa paikallisille vihdoinkin niin sanottua suuren maailman meininkiä”, tapahtuman toinen promoottori Ahomaa toteaa.

Festivaalin ohjelmisto julkaistaan joulukuun aikana ja lipunmyynti alkaa välittömästi. Tapahtuman järjestäjät tekevät tiivistä yhteistyötä muun muassa kaupungin käsipallosuuruuden BK-46:n kanssa.

Nyt olisi tärkeää, että alueellinen yrityselämä lähtisi myös tukemaan hanketta ja näkisi siinä mahdollisuuden koko elinkeinoelämän kehittämiselle. Uskon tapahtuman nostavan Raaseporin brändiä asuinpaikkana, sekä koko alueen yleistä viihtyvyyttä”, Ahomaa päättää.

Loud`n Live Promotions on yksi Suomen suurimpia kotimaisia yksityisiä ohjelmatoimistoja, joka järjestää konsertteja sekä festivaaleja. Viime kesänä Loud’n Live toteutti muun muassa Santanan konsertin Kaisaniemen Puistossa, Ritchie Blackmore’s Rainbown, Sir Ringo Starrin ja Pet Show Boysin konsertit sekä festivaaleja, kuten Wasa Open Airin Vaasassa, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa, Saaristo Open -tapahtuman Kaarinassa sekä 15 vuotta täyttäneet Seinäjoen Vauhtiajot.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.raaseporifestivaali.fi (sivut avautuvat myöhemmin tänä vuonna)

Luetuimmat

Uusimmat