Rakkaudesta alkoholiin – Porilainen Blowtorch julkaisi nousuhumalanhajuisen singlen tulevalta levyltään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.1.2020
Kuva: Jenna Laaksonen

Porilainen hard rock -yhtye Blowtorch on julkaissut nousuhumalanhajuisen ja energisyyttä tihkuvan singlen helmikuussa julkaistavalta debyyttilevyltään. Voit kuunnella uuden ”Euphoria”-nimisen kappaleen bändiltä tästä:

Blowtorch on Porilainen vuonna 2014 perustettu Hardrock-yhtye, joka on tunnettu energisistä live-keikoistaan ja yllätyksiä täynnä olevista lava-performansseistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden ”Hangoverdose”-levyn äänitykset alkoivat kesällä 2019, ja levy valmistui myöhemmin syksyllä. Ongelmitta ei tämäkään sujunut, sillä levyn ollessa lähes valmis hajosi studion koneelta kiintolevy, mikä aiheutti hieman mutkia matkaan. Nyt levy näkee kuitenkin päivänvalon helmikuussa 2020. Levylle valikoitui 11 biisiä, joista muodostui eräänlainen läpileikkaus yhtyeen tuotannosta. Osa materiaalista on hiukan vanhempaa, kuten esimerkiksi vuonna 2018 julkaistu ‘Celebrate my suicide’, josta löytyy myös tuona aikana julkaistu video. Kappaleet on väännetty yhteistuumin koko bändin kesken. Levy äänitettiin omakustanteena Porissa Beerteam Studiolla ja jos sen sanomaa ja sisältöä voisi kuvailla, se menisi jotenkin näin: ”Drink hard – Rock harder!”

Jäsenistöllä on aikaisempaa kokemusta mm. yhtyeistä Memoira, Hagall ja Sammontakojat. Keikkoja yhtye on tehnyt noin kymmenkunta vuosittain ja myös uuden levyn ilmestymisen myötä on tarkoitus muutamia keikkoja tehdä.

Yhtye on julkaissut aikaisemmin kaksi demo-ep:tä (2016, 2017) ja yhden singlen (2019).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kokoonpano:
Niko Laaksonen – laulu, kitara
Eetu Kauhanen – kitara
Tero Korkeakoski – basso, laulu
Juha-Tapio Anttonen – rummut

https://www.facebook.com/blowtorchband/
www.blowtorchband.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat