Rammstein – In Amerika (DVD)

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 7.10.2015

Vuonna 2009 edellisen pitkäsoittonsa ”Liebe ist für alle da” julkaissut Rammstein on tekemässä paluuta. Isosti. Siitä esimakua antaa ”In Amerika” –DVD, joka pitää sisällään liki kaksituntisen livetaltioinnin yhtyeen ainoalta USA:n keikalta vuonna 2010 New Yorkin Madison Square Garden –areenalta sekä kaksituntisen dokumentin bändin alkuajoista niinikään nykypäivään.

Tässä on melkoinen määrä pureskeltavaa jo pelkästään yhtyeen faneillekin, mutta jos tässä ei ole vielä tarpeeksi tavaraa tarjolla, niin löytyypä setistä pienenä bonuksena myös ”Liebe ist für alle da” –levyn tekemisestä kertova minidokumentti. Sen voi suosiolla jättää vaikka loppukatselmukseksi kaiken silmä- ja korvakarkin sekä informaatiotulvan jälkeen.

Rammstein on aina ollut SE saksalainen yhtye, joka toimittaa kuulijoilleen odotukset ylittävän lavashow’n. Tietenkään sitä samaa fiilistä, jonka kokee yhtyeen live-show’n nähtyään, ei löydy pelkiltä pitkäsoitoilta. Yhtye on onneksemme onnistunut tuomaan ainakin osan näistä tuntemuksista kuulijoilleen myös videoformaatissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sen ”In Amerika” tekee kaikessa muodossaan. Vuoden 2010 joulukuussa kuvattu Madison Square Gardenin täysi keikkasetti on massiivinen ja se on kaikkea mitä voi odottaa – ehkä hieman enemmänkin. Lavashow on hämmästyttävä kaiken pyrotekniikan ja muiden elementtien osalta. Yhtye on vedossa ja on tuskin koskaan tuntenut mitään vastaavaa palautetta yleisöltä, joka on odottanut heidän paluuta Pohjois-Amerikkaan yhdeksän vuoden ajan. Sitä saa mitä tilaa ja Rammstein toimittaa! Kappalelistasta toki selviää millaista nannaa saksalaiset tarjosivat jenkkilässä innokkaille lipun ostajille.

Katsoja saa tietenkin itse päättää katsooko ensin dokumentin, joka löytyy erilliseltä levyltä, vai keikan kokonaan tai biisi kerrallaan. Itse dokumentin on ohjannut Itävallassa syntynyt Hannes Rossacher, joka on ohjannut musiikkiaiheisia dokumentteja koko uransa ajan ja ollut yhtyeen kanssa ennenkin tekemisissä (”Engel” –musiikkivideo ”Lichtspielhaus” -musiikkivideo kokoelmalla).

Parituntinen dokumentti on todella yksityiskohtainen matka Rammsteinin alkuvaiheista nykypäivään, mutta pääosaltaan (ja nimensäkin puolesta) se keskittyy yhtyeen Amerikan seikkailuihin ja millaista kiertue-elämä siellä heille oli. Kaveruksilla on ollut myös mukana kameraa jos jonkinlaista jo ennen kuin itse Rammstein edes muodostettiin, joten dokumenttimateriaalia ja tarinaa löytyy mm. Christian ”Flake” Lorenzin ja Paul Landersin Feeling B –bändistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monta vaikeutta yhtye toki sai kokea jenkki-kiertueillaan; yhtye ei saa esiintyä tietyissä kaupungeissa lainkaan eikä pyrojakaan saa käyttää tietyillä paikkakunnilla. Poliisit ovat valmiina pidättämään yhtyeen jäsenet jos he astuvat askeleenkin keikkalavalla. Vaikuttaa siltä, että Pohjois-Amerikka ei halua eurooppalaista yhtyettä lainkaan hyppimään kotimaansa keikkalavoilla, mutta eipä se bändiä paljon haittaa – siellä esiinnytään missä saa ja yhtye antaa kaikkensa.

Rammstein ”In Amerika” saattaa olla dokumenttiosuudeltaan hieman puuduttava jos yhtyeen historiikista on perillä yhtään enemmän kuin tavallinen kadunmies, mutta ehdottomasti katsastamisen arvoinen jos on vaikka jotain informaatiota missannut. Se minkä vuoksi julkaisu kannattaa hankkia kokoelmiinsa on ehdottomasti – toiselta levyltä löytyvä – täysmittainen Madison Square Gardenin keikkataltiointi. Hienosti ohjattu ja leikattu kokonaisuus, joka näyttää jokaisen show-elementin millintarkasti eikä todellakaan jätä ketään kylmäksi.

Till Lindeman (laulu), Richard Kruspe (kitara), Paul Landers (kitara), Oliver Riedel (basso), Christian Lorenz (koskettimet) ja Christoph Schneider (rummut) ovat tekemässä paluuta ja tämä on pieni muistutus siitä, että bändi on vielä olemassa. Tätä kirjoittaessa on ilmassa huhua, että yhtye olisi palaamassa saman katon alle valmistelemaan uutta levyä.

9-/10


Kappalelista:
1. Rammlied
2. B********
3. Waidmanns Heil
4. Keine Lust
5. Weisses Fleisch
6. Feuer Frei!
7. Wiener Blut
8. Frühling In Paris
9 Ich Tu Dir Weh
10. Du Riechst So Gut
11. Benzin
KaaosZine levyt12. Links 2 3 4
13. Du Hast
14. Pussy
15. Sonne
16. Haifisch
17. Ich Will
18. Engel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rammstein -kotisivut
Rammstein FB

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat