Rammstein

Rammsteinista ei valitettavasti taidetakaan saada Lego-settiä: kyseinen ehdotus diskattiin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.5.2021
Rammstein

Uutisoimme sivustollamme hetki sitten siitä, kuinka Legon omaalle Lego Ideas -sivustolle oli ehdotettu tulevaksi Lego-setiksi Rammsteinin viimeisimmän stadion-kiertueen lavarakennelmaa.

Kyseinen ehdotus sai paljon ääniä, jonka lisäksi myös yhtye itse jakoi sen sosiaalisessa mediassa pyytäen fanejaan äänestämään kyseistä ideaa, mikäli haluaisivat nähdä sellaisen tuotannossa.

Vaikka hetken projekti näytti sujuvan hyvin, päätti Lego kuitenkin diskata kyseisen ehdotuksen. Diskauksen takana oli puutteellinen ennakkoilmoitus siitä, että ehdotus perustui jollekin jo olemassa olevalle konseptille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kun sellaista luomusta ehdotetaan, joka perustuu jollekin jo olemassa olevalle immateriaalioikeuden omaavalle asialle, on erittäin tärkeää, että jäsenemme seuraavat niille asettamiamme sääntöjä. Tähän kuuluu esimerkiksi se, että pitää ilmoittaa etukäteen, mikäli ehdotus pohjautuu sellaiselle”, Legon tiimi kertoo päätöksen syyksi.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat