Raskaan discon sanansaattajat Turmion Kätilöt valtasivat Nivalan Tuiskulan

Kirjoittanut Sini Sulkakoski - 26.10.2020

Viime lauantaina Turmion Kätilöiden autonkeulat oli käännetty kohti Nivalan Tuiskulaa. Autot olivatkin saaneet hetken olla kotipihoissa, sillä edellinen keikka lienee ollut huhtikuulta syyskuulle siirtyneessä Zrockissa Kempeleellä.

Showtime näinä aikoina on aamuvirkuillekkin suotuisa, sillä keikkapaikasta riippuen show aloitetaan yleensä jo kahdeksan ja kymmenen välillä. Tuiskulassa viimeaikaisten korona-rajoitusten mukaan keikka polkaistiin käyntiin kymmeneltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Homma lähti etenemään uudella ”Naitu”-kappaleella, joka puolestaan löytyy uudelta tältä keväältä julkaistulta ”Global Warning” -levyltä. Yleisö oli hyvin hengessä mukana jo ensimmäisestä kappaleesta asti, ja tuopit kohosivat ilmoille.

Bändin toinen laulaja Saku Solin ilmaisi hyvin vallitsevan tilanteen: ”Yks mielipide – vitun korona!” Lisäksi mies totesi myöhemminkin, että tämä on siistiä hommaam etenkin kun näitä keikkoja ei ole ollut kovinkaan paljoa viime aikoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MC RaakaPee huudatti yleisöä ruoskaniskumaisesti sivaltaen kädellään läpi yleisön. Yleisö oli hienosti mukana koko illan ajan!

Soundit olivat jykevät, ja basso potki lattiaa todella erottelevasti. Keväällä uudistuneet Tuiskulan äänentoistojärjestelmät tuovat kyllä lisää elämystä tarkkakorvaisimmille kuulijoille. Muutamia kertoja Turmion Kätilöt nähneenä nyt myös synasoundit olivat riittävän pinnassa omaan korvaani.

Turmion Kätilöt todisti hyvin, ettei kello kymmenen soittoaika välttämättä ole liian aikainen, ainakaan näinä aikoina, kun ei ole hirveästi vaihtoehtojakaan. Yleisöä riitti ja tunnelma oli erittäin menevä jo alkuillasta lähtien.

MC RaakaPeellä oli Zrockissa tissi-ilta, mutta nyt Tuiskulassa vaihtelun vuoksi puhuttiin perseistä. Vaikka perseistä olikin puhetta, niin homma ei kuitenkaan ollut perseestä, vaan Kätilöt osaa laittaa bileet pystyyn kerta toisensa jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kätilöt voit bongailla seuraavaksi Seinäjoen Rytmikorjaamolta 30.10. Keikkoja ainakin näillä näkymin on ympäri Suomea, aina huhtikuulle saakka. Tämän lisäksi Kätilöt on mukana Nightwishin Euroopan-turneella toukokuun ajan, jos korona pysyy kurissa ja toivottavasti pysyisi.

Illan settilista kokonaisuudessaan:
Naitu
Kyntövuohi
USCH
Jalopiina
Grand Ball
Turvasana
Kuoleman Juuret
Dance Panique
Jumalauta
Viha ja Rakkaus
Teurastaja
Pyhämaa
Sano Kun Riittää
Encore:
Ikävä
Sikiö
Syntisten Laulu

Teksti: Tanu Jänkä
Kuvat: Sini Sulkakoski

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat