Raskaan doomin kotimainen superyhtye Byron julkaisee debyyttialbuminsa maaliskuussa: uusi kappale ”Corn, Drought and the Lord” kuunneltavissa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.1.2021

Vuonna 2017 lopettaneen metalliyhtye Church of Voidin rumpalina tunnettu Johannes Lahti alias Byron Vortex – myöhemmin Byron V – pisti tovi sitten pystyyn uuden projektin, joka kantaa nimeä Byron.

Kyseinen projekti aikoo julkaista debyyttialbuminsa ”The Omega Evangelionin” tänä vuonna. Julkaisupäiväksi on ilmoitettu 26. maaliskuuta. Tulevan ensijulkaisun kansikuva ja kappalelista ovat myös nyt ihasteltavissa ja ihmeteltävissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt myös ensimmäinen kappalemaistiainen tulevalta debyytiltä on tarjolla ”Corn, Drought and the Lord” -singlen muodossa.

Bändissä vaikuttavat Lahden lisäksi kitaristi Jaakko Puusaari (Canvas of Silence), kitaristi Jyri Vahvanen (Battlelore, ex-Horna, ex-Church of Void), laulaja Christoffer ”Kribbe” Frylmark (Acolytes of Moros, ex-Anguish) sekä laulaja Johanna Eteläkari (Neon Angel). Mukana kuullaan myös vierailevana solistina Markus Pirkkalaista, taiteilijanimeltään Magus Corvus, joka tunnetaan Fimirista ja Church of The Voidista.

Levylle rummut, bassot, pianot ja hieman myös kitaraa soitti Lahti itse. Projektin livekokoonpano selviää hieman myöhemmin, kun keikat ovat taas ajankohtaisia asioita tässä erikoisessa maailmantilanteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista: 

01. Intro
02. Through the Eye of the Nightingale
03. Amalthea
04. Corn, Drought and the Lord
05. Oktober
06. Oasis of Tranquillity
07. Night’s Watch
08. Over the Wall

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat