Raskasta Joulua -kiertue keräsi kaiken kaikkiaan 35 000 katsojaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.12.2016

raskasta-jouluaSuomen kansa on ottanut Raskasta Joulua -kiertuekonseptin osaksi jouluperinteitään. Kiertueen konsertit keräsivät kuukaudessa yleisöä huimat 35 000. Kiertue pysähtyi 27 paikkakunnalla tehden 33 konserttia, joista lähes kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Kitaristi Erkka Korhosen ideasta syntynyt konsepti matkasi halki Suomen Rovaniemeltä Itämerelle nyt jo 12. kertaa. Solisteina vierailivat Marco Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto, Elize Ryd, Antti Railio, Ari Koivunen, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen, Tommi ”Tuple” Salmela ja Kimmo Blom.

Kokoonpanossa soittivat kitaristi Korhosen lisäksi rumpali Mirka Rantanen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10 vuotta sitten kokoonpano lähti ensimmäiselle oikealle kiertueelleen, eikä olisi uskonut projektin kasvavan näihin mittasuhteisiin, vaikka sitä salaa toivoikin. Yleisön tuki on saanut esiintyjät ja taustatiimin nöyräksi.

”Raskasta Joulua on aina ollut valtavirran ulkopuolinen projekti. Itsenäinen, asiat omalla tavallaan tekevä. Tämä tarkoittaa myöskin rehellisyyttä itsellemme, toisillemme ja yleisöllemme. Uskon että tämä rehellisyys välittyy siinä mitä teemme ja on ollut osaltaan nostamassa yhtyeemme näinkin korkealle. Kiitos kaikille!” kommentoi 12. kiertuetta Erkka Korhonen.

Raskasta Joulua – ryhmä vastaanotti kultalevyt viimeisimmästä albumijulkaisustaan ”Tulkoon joulu – akustisesti” Espoon Metro Areenan konsertissa lauantaina 17.12. Vuosien varrella julkaistut Raskasta Joulua -levyt ovat miltei järjestään yltäneet jalometallikantaan: Raskasta joulua (2004) kultaa (yli 18 000 kpl), Raskaampaa joulua (2006) kultaa (yli 16 000 kpl), Raskasta joulua 2013 tuplaplatinaa (yli 42 000 kpl), Raskasta joulua 2 (2014) platinaa (yli 20 000 kpl) ja Tulkoon joulu – akustisesti (2015) kultaa (yli 12 000 kpl).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskasta Joulua tarjoaa faneilleen myös kaksi lahjaa jouluaattona. Kello 12 Raskasta Joulua facebook- sivulla tullaan julkaisemaan Espoon Metro Areenalla tallennettu Floor Janseniin suomeksi tulkitsema Oi Jouluyö –kappale. Kappale oli yksi kiertueen rakastetuimmista esityksistä. Raskasta Joulua saapuu myös kotisohville, kun Nelonen esittää Raskasta joulua Live -ohjelman klo 22.00.

Raskasta Joulua tuo erilaisen jouluperinteen Suomen konserttisaleihin jälleen syystalvella 2017.

www.raskastajoulua.com

www.facebook.com/raskastajoulua

#raskastajoulua

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat