Ratt-yhtyeen Stephen Pearcy: ”Toivoisin klassisen kokoonpanon palaavan yhteen vielä yhden albumin ajaksi”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.1.2021

Yhdysvaltalainen glam metal -yhtye Ratt julkaisi viimeisimmän, ”Infestation”-nimisen albuminsa vuonna 2010, joten yhtyeen edellisestä albumista on ehtinyt jo vierähtää lähes kymmenen vuotta. Bändi oli vuoden 2020 tammikuussa studiossa uusien kappaleiden kimpussa, mutta ei ole ilmeisesti saanut levyään valmiiksi, sillä bändin laulaja Stephen Pearcy on haikaillut tuoreessa Sirius XM:n Trunk Nation With Eddie Trunkin haastattelussa bändin klassisen kokoonpanon perään ja kertonut toivovansa sen vielä nauhoittavan ainakin yhden albumin verran musiikkia yhdessä. Vaikka yhtyeen rumpali Bobby Blotzer lähti yhtyeestä pois varsin myrskyisästi ja perusti yhtyeestä oman versionsa, ovat Pearcy ja Blotzer jälleen puheväleissä keskenään. Pearcy paljastaa myös olleensa bändistä vuonna 2018 lähteneen kitaristin Warren DeMartinin kanssa yhteyksissä muutama viikko sitten, ja kertoo kaksikolla olevan yksi aiemmin kirjoitettu kappale julkaisemista vaille valmiina. Stephen Pearcy kertoi haastattelussa olevansa avoin ajatukselle julkaista vielä yksi albumi klassisen kokoonpanon turvin ja kertoi siitä seuraavaa:

”I wouldn’t wanna put a RATT record out there without the original guys. I mean, it just wouldn’t make sense. We’ve tried it.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Look, I accepted it a long time ago when Robbin [Crosby, late RATT guitarist] left the band, we lost a big element of direction. He was my right-hand man creating this monster. And I knew it — I knew once he was out, we would be going through motions. It’s all cool, and it’s great, but how many replacements can you have in a band and still consider it legit? So if we’re gonna have something on plastic, so to speak, forever, I’d rather have the original band do a record and just not do a RATT record until that day comes — if it ever happens.

If we ever do a record, let it be the real guys, and call it a day. If that’s the last thing we do, well, let’s do it. If not, hey, we’ve got the [old] records. That’s all I can say.”

Eddie Trunkin kysyessä uskooko Pearcy, että Warren DeMartini olisi halukas julkaisemaan musiikkia vielä Rattin kanssa, kertoi laulaja seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”No. I can’t say anything like that. All I’m saying is we had stuff to talk about, and a couple of songs that we did, and that’s it. And a record of ours. And we just chatted. So that’s where it went.”

Luetuimmat

Uusimmat