Ravan The Sun Remains The Same palkitsee keskittyneen kuulijansa

Kirjoittanut Heidi Mikkonen - 25.5.2018

Janne Lyytisen yhden miehen projekti Rava on mielenkiintoinen uusi tuttavuus kotimaisella vaihtoehtomusiikin kentällä. Toukokuun puolessa välissä julkaistu esikoispitkä ”The Sun Remains The Same” on lähes tunnin mittainen musiikillinen matka, jolla seilataan progressiivisen ambient rockin aalloilla. Raskaimmillaan jyristellään metallin puolella, mutta suvantokohtiakin on runsaasti. Ihmisääntä ei albumilla kuulla, vaan perinteisiä bändisoittimia maustavat lukuisat, psykedeelisyyttä seokseen tuovat elektroniset soundit. Viimeksimainituilla ei kuitenkaan pyritä tuomaan suurta kontrastia kitaravoittoiseen äänimaailmaan, vaan drone-vaikutteet sulautuvat pehmeästi osaksi kokonaisuutta. Levyä kuunnellessa voi aistia säveltäjän intention kokonaisteoksesta: yksittäisiä kappaleita tärkeämpää on niiden summa sekä aika, joka musiikille annetaan.

Progressiivisuudestaan huolimatta ”The Sun Remains The Same” on lempeä myös perinteisempiin kevyen musiikin kappalerakenteisiin tottunutta kuulijaa kohtaan. Vaikka albumin neljästä raidasta lyhin kellottaa yli yhdeksän minuuttia, eikä kerrasta päähän soimaan jääviä kertosäemelodioita ole tarjolla, ei levyllä olla myöskään lähdetty kikkailemaan äkillisillä temmon- tai sävellajinvaihdoksilla. Teos toki vaatii vastaanottajaltaan kärsivällisyyttä ja myös tiettyä herkkäkorvaisuutta, sillä dynamiikanvaihtelu on suurta ja musiikin hienovaraisimmat kerrokset jäävät taustakuuntelussa helposti havaitsematta. Paras neuvo kuulijalle onkin sulkea silmät, ruudut ja maailman häly ulkopuolelle ja antaa äänimaisemien maalautua mieleen sävelten mukana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haastavampaan huuruiluun mieltyneille ”The Sun Remains The Same” saattaa jäädä jopa tasapaksuksi, mutta allekirjoittanut nauttii Ravan rennosta ja silti asialleen omistautuneesta asenteesta. Omistautuneisuudesta kertoo sekin, että maestro Lyytinen on musiikin säveltämisen, esittämisen, tuottamisen ja julkaisemisen lisäksi vastannut myös albumin kansitaiteesta. Psykedeliaa huokuvan ”Terra”-teoksen koristama levytys onkin sekä musiikillinen että visuaalinen taidonnäyte ja kelpo osoitus tekijänsä kyvyistä säveltäjänä. Jäljelle jääkin kysymys tulevasta: onko Rava yhden albumin projekti, vai onko teokselle odotettavissa jatkoa?

8/10

Kappalelista:

  1. Lapse
  2. Mudcrow
  3. Rainroom glitch
  4. In the cycles of the sun

Rava Soundcloudissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat