Reckless Love – Animal Attraction

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 9.10.2011

Kotimainen Reckless Love on siitä perin mielenkiintoinen yhtye, että se aiheuttaa suuria tunteita kuulijoissaan. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt glam rock- genreä niin sanottuna ”tulos tai ulos”-musiikkina. Parhaimmillaan, kuten esimerkiksi Hanoi Rocksin ja Mötley Crüen kaltaiset orkesterit sen todistavat, se on aivan loistavaa. Valitettavasti vain, valtaosa genren uusyrittäjistä on sitten juuri niin säälittävän kuuloista pikkutytöille veivattua sontaa, ettei juuri jaksaisi vähempää kiinnostaa.

Pyrin yleensä välttämään ulkopuoliset mielipiteet kirjoittaessani arvosteluita, mutta tällä kertaa se oli suhteellisen mahdotonta. Kolmannen kappaleen kohdalla sohvalta kuultu kommentti, ”Mitä vitun homopoppia täällä kuunnellaan?”, tai viimeistään seitsemännen kappaleen aikana käteen asti tarjoillut korvakuulokkeet pistävät miettimään, ollaanko tässä nyt ihan tosissaan liikkeellä?

Reckless Love tekee glam rockinsa tavallaan kaikin puolin oikein, mutta se sortuu aivan liian suureen kliseiden hehkutukseen. Se tavallaan yrittää tehdä jotain elämääkin suurempaa rock’n roll -albumia ja tipahtaa samalla suoraan helvetin syvään kaivoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavallaan jopa kunnioitan yhtyettä joka hakee suurempaa menestystä, kuin perus Tavastia-keikkailu. Mutta herran jestas sentään, ei sinne stadionille lähdetä veisaamaan ”Your love is like fantasyyyyy…” tyylistä kliseistä paskaa. Tai oikeastaan lähdetään, mutta sitä ennen on tehty pari varteenotettavaa albumia, jonka jälkeen takuufanien määrä on niin suuri, että voi suoltaa b-luokan materiaalia hetken aikaa pihalle. Reckless Loven ongelma onkin siinä, ettei se ole tehnyt ainuttakaan loistovetoa, eikä niitä löydy uudelta ”Animal Attraction” -levyltäkään, vaan se yrittää hyökätä suoraan b-luokkaan. Sinne se pääsee ainakin arvostelijan hyllyssä helposti. Klisee-rockia ja hyvin paskaa semmoista, siitä on ”Animal Attraction” tehty. Reckless Love yrittää pomppia yli huumeiden, viinan ja tyttöjen täyttämän kulttuurin suoraan anoppiuskottavaksi yhtyeeksi, ei mene läpi.

2/10

Kappalelista:
01. Animal Attraction
02. Speedin’
03. Born To Break Your Heart
04. Hot
05. Fantasy
06. Dirty Dreams
07. Dance
08. Fight
09. Switchblade Babe
10. On The Radio
11. Coconuts

http://www.recklesslove.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

14 comments on “Reckless Love – Animal Attraction”

  1. Ville Syrjälä

    Melko helpolla päästit yhtyeen menemään :D

  2. Aleksi

    Onhan tää arvostelukin nyt aivan sysipaska :D

  3. BullShit Riku Mäkinen

    Reckless Love myy hyvin…

  4. Riku Mäkinen

    Ja sen takia myös vaikkapa Chisu, Jukkapoika, Britney Spears ja Samuli Edelmann ovat hyviä, koska ne myyvät hyvin? Just…

  5. Aleksi Suuronen

    Ihmisten pitäs usein muistaa se ettei arvostelusta tee huonoo se että ite on eri mieltä arvostelijan kanssa.

  6. HellYeah!

    Onpas täällä jeesustelua! Rock Rock and remember to smile…

  7. Jalle

    Aleksin pitäs AINA muistaa se ettei arvostelusta tee HYVÄÄ se että ite on SAMAA mieltä arvostelijan kanssa.

    ;)

    Have a nice day A!

  8. Aleksi Suuronen

    Oon tietoinen asiasta, itsehän en oo sanonu omaa mielipidettä arvostelusta ollenkaan kun enoo levyäkään kuunnellu.

  9. Aleksi

    Tässäkään tapauksessa arvostelijan mielipiteellä ei ollut osaa eikä arpaa siihen, onko arvostelu mielestäni hyvä vai huono.

  10. toooutr

    tää on mun mielestä just jees arovstelu, vaikka omasta mielestä toi levy on ihan hyvä. Mut tää on tosi hyvin kirjotettu!

  11. Riku Mäkinen

    Kiitos.

  12. Jukka

    Mietin vaan tossa että oot kuitenkin antanut LEVYLLE 2/10 eli jotain hyvääkin siinä sitten oli, vähän vaan jää epäselväksi että mikä? Mun mielestä ne vähätkin hyvät asiat vois arvostelussa mainita :) Arvostelussa mun mielestä kiinnitetty liikaa huomioo bändiin eikä itse levyyn, tosin jos levy on nii huono ettei siitä ole paljon sanottavaa ni kai sen ymmärtää :D Ite en kyl diggaile bändistä ja oon arvostlijan kanssa samoilla linjoilla.

  13. Riku Mäkinen

    Kiitos Jukka asiallisesta palautteesta, vaihteeksi tätäkin, eikä sitä ainaista ”toimittaja ei ymmärrä ja arvostelu on paska”-kommenttia. Olet oikeassa, arvostelussa ei selkeästi mainita syitä kahteen pisteeseen, ne ovat: 1 piste yrityksestä ja 1 piste säälistä =) Hah! Ei vaineskaan, annoin 2 pistettä, koska mielestäni yhtyeellä on kuitenkin ihan varteenotettava idea ja ajatus. Toteutus on vaan valitettavasti umpisurkeaa…

  14. plokijuh

    Hyvä arvostelu, mutta annoit pari pistettä liikaa DLR:wannabeelle.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat