Red-yhtyeen Suomen-keikka siirtyy lokakuulle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.3.2020

Amerikkalaisen Red-yhtyeen keikka siirtyy syksylle! Red esiintyy Tampereen Olympiassa keskiviikkona 21. lokakuuta.

Vuonna 2004 Nashvillessä perustettu yhdysvaltalainen suuria ja vaihtoehtoisia sävyjä sisältävää raskasta rockia soittava Red saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Koronatilanteen vuoksi keväälle 2020 kaavailtu esiintyminen siirtyy lokakuulle, kun bändi kiertää Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Red on kotimaassaan erittäin suosittu ja menestynyt yhtye. Kuusi albumia julkaissut ryhmä on ollut mm. kaksi kertaa Grammy-ehdokkaana ja noussut kahdella albumillaan Billboardin kymppikärkeen. Ja mikä merkittävintä, Red on niittänyt menestystä useissa kategorioissa ja ihmisryhmissä, mm. hard rockin ja christian rockin saroilla.

Red on nyt erittäin ajankohtainen yhtye. Bändin seitsemäs albumi ”Declaration” ilmestyy 10. huhtikuuta. Orkesteri palaa halusta esittää myös materiaaliaan livenä, kun keikkailu on jälleen mahdollista.

thebandred.com
olympiakortteli.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nem Agency & Triffid and Danger Concerts present:
ke 21.10.2020 Tampere, Olympia-kortteli
Red (USA) + supports

Liput alk. 25,50e (Tiketti) / 28e ovelta (uudet liput ennakkomyyntiin ti 24.3.2020 klo 9)
su 26.4.2020 keikalle ostetut liput kelpaavat sellaisinaan uutena päivänä.
Mahdollinen 26.4.2020 keikan lippujen palautus: www.tiketti.fi/palautalippuja

Tamperelainen Nem Agency on mukana tuottamassa kolmea keikkaa naapurimaissamme:
su 18.10.2020 Göteborg, Valand
ma 19.10.2020 Tukholma, Fållan
pe 23.10.2020 Oslo, Youngs

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat