Reflection Dies – Corrupted Throne

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.3.2014

Reflection Dies on vuonna 2011 perustettu modernia metallia vääntävä yhtye, jonka musiikissa elävät vahvojen metalcore/deathcore-vaikutteiden lisäksi myös deathrashmaiset rynttäykset. ”Corrupted Throne on bändin tuorein puserrus, joka sisältää kymmenen kappaletta, joista kaksi on julkaistu jo perustamisvuonna.

”Corrupted Throne” tuo esille reippaasti omaperäistä mättöä, jossa vaikutteet eivät puske liiallisesti pintaan antamaan kopiobändin kuvaa. Kappaleet ovat erittäin tarttuvia, varsinkin ”Measure The Sickness” upposi kertaheitolla sisään eikä sieltä heti ole lähdössä. Musiikki ei ole tasapaksua puuroa, vaan menoon uppoaa mukaan jo introsta lähtien.

Levyn tuotanto on erittäin ammattimaista ja korvia hivelevää, vaikka miksauksesta hieman parannettavaa löytyykin seuraavalle julkaisulle. Bassdrop-samplea on viljelty hieman liian runsaasti, ja se menettääkin välillä tehonsa. Myös tietyt elementit ovat liian kovalla joissakin biiseissä, mutta tämäkään ei haittaa kuuntelun maistuvuutta. Soitto puolestaan on tiukkaa ja dynaamista, ei liian konemaista – vaikkakin muutama hassu virhe korviin kantautui, ei ne jääneet loppubiisiksi häiritsemään. Plussaa erityisesti vokalistille sekä rumpalille, molemmat tekevät erittäin kiitettäviä suorituksia läpi kappaleiden – muita jäseniä tietenkään unohtamatta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyllä ei varsinaisesti ollut yhtään täytebiisiä, eikä tylsää tullut missään vaiheessa kuuntelun aikana. Ehdottomiksi vuorenhuipuiksi kohosivat aiemmin kehuttu ”Measure The Sickness”, nimibiisi ”Corrupted Throne” ja uusien biisien ryppään lopettava ”Forbidden Thoughts”.

Reflection Dies nosti kotimaisten, hieman tuntemattomien bändien vaatimustasoa reilusti tällä julkaisulla. Kirjoittaja tulee kuuntelemaan tätä lättyä kyllä jatkossakin, sen verran omaperäistä ja iskevää kamaa on tarjolla. ”Corrupted Throne” näyttäköön suunnan muillekin isompaa statusta hamuavien bändien äänityksille.

9/10

Kappalelista:
01. Intro (Slaves Of Society)
02. Paradise Paradox
03. Measure The Sickness (feat. Jan-Erik Jinx from Fear Of Domination)
04. Declaration Of The Scorned
05. Corrupted Throne
06. Third Knive’s The Charm
07. Detox
08. Forbidden Thoughts
09. Stand Your Ground (Bonus Track)*
10. Without (Bonus Track)*
*Released digitally 2011.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Oksa

Luetuimmat

Uusimmat