Refusal – Cannibal Instinct

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 15.12.2013

refusal_Cannibal_Instinct_kansikuvaBLÖÖÄÄÄRGH, eli tällä kertaa meikäläisille raakaa kyytiä antaa  Refusal . Brutaali death metal on asian ydin, ja keikkarupeamaa on jo vuodelta 2008. Nyt Kaaoszinen arvosteluun on saapunut ”Cannibal Instinct”. Bändin historia on Helsingissä, tyylilajiakin on välillä vaihdettu, muttei se ole meininkiä hidastanut. Viisihenkinen rienaus tekee hyvää promoa myös mm. omilla, simppelin hienoilla nettisivuilla, eli meininki ei ole sentään ihan pohjamudissa (paitsi musiikillinen ”kaunistelu” korkeintaan).

Tämä on yhteenlaskettuna bändin seitsemäs demo, joista bändi kotisivuillaan esittelee kolmea; tämän uuden lisäksi kuunneltavissa ovat ”Grasp” (2012) ja ”Short On Ammo” (2011), vanhemmat demot mainitaan vain nimeltä. Pätevältä örrinmörrin-musiikilta nämä kaksi aikaisempaakin vaikuttivat, joten katsotaanpa, onko kolmas yhtään niiden arvoinen.

No mutta, brutaalilta vaikuttaakin! Primitiivisten huutojen saattelema ”Dignity In Void” pistää stereot raikumaan nopeiden rumpukolinoiden ja säröytyneiden kitaroiden tahtiin. Niskanheilutuskohtia löytyy erittäin paljon, mutta tärkeintä on mädäntyneen viemärin haju. Epätyypillistä tälle rähinälle on, että kaikista soittimista saa melko hyvin selvää eikä tarvitse arvailla, miten jokin kohta menee! Viimeinen kappale ”We Rot Within” on melko asiallinen old school death metal -kipale, joka onkin tämän demon priimakohta. Plussaa myös useille kohdille, joissa basso kolisee kauniisti yksikseen!

Lauluvedot jäävät mielenkiintoisesti mieleen: välillä manataan niin maan perkeleesti, mutta välillä kaikki pöhinä loppuukin keskitasoiseen kurkkuköhinään. Rummut on soitettu hyvin (joskus jopa erittäin hyvällä groovella, esim. ”Get Insightin” alku), mutta välillä tuntuu, kuin oltaisiin tahdin tai pari takana. Ei se mitään, kuulijan vika! Jo edellä mainittu bassokolina saa nyt rispektiä, samoin skebasoundit. Teos jää ehkä aavistuksen kolkoksi, mutta oikein leppoisaa viihdettä nämä ukkelit tarjoavat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kansikuvan tekijä ansaitsisi oman paikkansa Kiasman nykytaiteen museoon, VÄHINTÄÄN! Värien käyttö on kuin suoraan mielisairaalapotilaan tuotoksista. Sen saattelemana annamme Refusalille suuret aplodit ja kiitokset, koska se on tehnyt helvetin hyvää ja mielipuolista musiikkia.

8/10

Kappalelista:

1. Dignity In Void
2. Get Insight
3. Cannibal Instinct
4. We Rot Within

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.refusalband.com/index.htm

Kirjoittanut: Kristian Kankare

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat