Rehellistä rock´n´rollia tekijämiehiltä: Down South Junkiesin uusi musiikkivideo Kaaoszinen ensinäytössä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2020

Helsinkiläinen, vuonna 2019 alkunsa saanut rockyhtye Down South Junkies on julkaissut YouTubessa musiikkivideon bändin omaan nimeä kantavasta kappaleesta. Video on häpeilemätön kunnianosoitus perinteiselle rockmusiikkikuvastolle, jossa autot, kauniit naiset ja raavaat rokkarit kohtaavat. Katurokkia ja 70-luvun perustuuttausta yhdistelevän rock´n´roll -bändin musiikissa kuuluvat muun muassa Kiss, Smack, AC/DC, Ozzy Osbourne, Backyard Babies, Rolling Stones ja The Cult. Voit katsoa videon lopputuloksen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin konstailematon poljento ja all out with your balls out -bilemusiikki on raikas tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, ajalta, jolloin rock oli vielä vaarallista ja yhtyeet räjähdysherkkiä ruutitynnyreitä. DSJ:n riveissä vaikuttavat 2000-luvun taitteessa kulttimainetta niittäneen Spiha-yhtyeen ex-laulaja Henry Lee Roots, AC/DC:n ensimmäisen laulajan Dave Evansin taustabändissä vaikuttaneet Jan Tilles, Marko Purosto, Ex-Lordi-basisti Samer Elnahhal ja monissa keitoksissa marinoitu rumpali Nicce Lindholm.

Down South Junkiesin livekunnon voi tarkastaa perjantaina 21. helmikuuta Helsingin Semifinaalissa, kun rytmiryhmä lämmittelee Juniper Inc. -yhtyettä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat