Nervosa on yhtyeenä samankaltainen kuin nimensä: iskevä, yksinkertainen ja tehokas. Brasiliasta saapuva trio on ehtinyt jo kolmanteen albumiinsa. Valitettavasti en ole ehtinyt yhtyeeltä aikaisemmin kuulla kuin videobiisit, jotka ovat kyllä olleet armottomia niskalaukauksia. Bändin kolmas kokopitkä ”Downfall Of Mankind” saapuu sopivasti tuomaan synkkyyttä Suomenkin helteisiin.

Jo levyn aloittava intro uhkuu synkkyyttä, väkivaltaa ja loputonta tuhoa. Manalan portit aukeavat lopullisesti levyn aloittavassa ”Horrodomessa” basisti-laulaja Fernanda Liran päästäessä ilmoille kireän tuskaisen huudon. Nervosa raivoaa uskomattomalla voimalla, ja varsinkin tuore rumpali Luana Dametto päästää kaiken itsestään irti. Kitaristi Prika Amaral ei turhia kuvioita maalaile, vaan riffittelee yksinkertaisen tehokkaasti. Riffit eivät välttämättä ole niitä kaikkein innovatiivisimpia, mutta ajavat tässä yhteydessä asiansa soolojen ollessa vanhaa Slayer-koulukuntaa. Videobiisi ”Never Forget Never Repeat” on tarttuva pala ja ajaa asiansa levyn pilottina sisältäen kaikki elementit, jotka tekevät Nervosasta niin hienon bändin.

Teksteissä yhtye käy läpi thrash metalille (vai onko sittenkin death metalia?) tuttua maailmanpoliittisen tilan ruodintaa sekä yksilön oikeuksia. Yhtyeen näkemys kaartuu sinne inhimilliselle puolelle, kuten kappaleessa ”Enslave”, jossa kritisoidaan hyvinvoinnin nimissä tapahtuvaa riistoa. Luonnollisesti mukaan mahtuu ihan normaalia arjen tuskaa ja kadun varjoisia puolia. Levyn nimi kuvaa aika hyvin albumin yleistä tematiikkaa. ”Raise Your Fist!” lainaa alkuun historiallisia puheita Martin Luther Kingistä lähtien ja kehottaa taistelemaan muutoksen puolesta, sillä vain niin on pystytty maailmaa muuttamaan.”…And Justice For Whom” koukuttaa eniten old school-hengellään – toki muutamilla blastbeateilla maustettuna – ja teksti sisältää hyviä kysymyksiä ihmisen olevaisuudesta. Kaiken lopuksi Lira ilmoittaa pysyvänsä mieluiten ”in the edge of society”.

Hengästyttävällä tahdilla riehuva Nervosa ei juuri kierroksia laske, vaan kaahaa hallitusti ylinopeutta alusta loppuun. Varsinaisia huippukohtia on vaikea nostaa esiin, sillä sen verran tasavahvasta kokonaisuudesta on kyse. Toki ilmassa piilee aina vaara, että astutaan samalla tasapaksuuden ansaan, mutta itse en tämän levyn parissa sellaista hetkeä kokenut. Levyn loppupuolen biiseistä suosikiksi nousee ”Conlict”. Siinä on sitä jotain. Varsinaisen levyn lopuksi bändin äidinkielellä runnottu ”Cultura do Estupro” on miellyttävä ja vähän erilainen biisi sisältäen duettoa miesäänen kanssa (ennakko ei kerro kenen kanssa). Bonusbiisi ”Selfish Battle” tekee myös selvän pesäeron vanhakantaisella heavylla. Olisi mielenkiintoista tietää kuka tämän hienon biisin laulaa, sillä vokalistin ulosanti on kovin erilaista muuhun levyyn verrattuna. Toki voi olla, että Lira esittelee itse monipuolisuuttaan. Levyn soundipolitiikka on miellyttävän raaka ja esimerkiksi basso on fiksusti nostettu pintaan selkeäksi instrumentiksi.

Kokonaisuus ei ole nyansseihin perustuvaa, vaan sitä voi lähinnä kuvailla kolmen vartin selkäsaunaksi. Soitto on tiukkaa ja erityisesti Liran ulosanti repivän vaikuttavaa. Levyn mainonta haluaa jostain syystä nostaa esiin soittajien sukupuolen, mutta minusta sillä ei ole mitään merkitystä. Toivon vain, että yhtye saapuu pian keikoille Suomeen.

8/10

Kappalejärjestys:
Intro
Horrordome
Never Forget Never Repeat
Enslave
Bleeding
…And Justice For Whom”
Vultures
Kill The Silence
No Mercy
Raise Your Fist!
Fear, Violence And Massacre
Conflict
Cultura do Estupro
Selfish Battle (Bonus track)