Riehakas, mukaansatempaava ja älyvapaa – Alestormin uutuusalbumi ”Curse Of The Crystal Coconut” on piraattimetallia parhaimmillaan

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 15.5.2020

Alestormin edellisen albumin kohdalla esitin toiveen, että yhtye poikkeaisi turhankin tutuksi käyneeltä kurssiltaan. Vaikka “No Grave But The Sea” oli ihan kiva julkaisu, alkoi se toistaa häiritsevällä tavalla tutuksi käynyttä kaavaa, jonka myötä myös itse musiikki maistui puulta. Alestormin tuntien olisi vain ehkä kannattanut miettiä mitä pyytää, sillä joskus näihin toiveisiin vastataan.

Kun yhtye alkoi tiputella tietoa kuudennesta studioalbumistaan “Curse Of The Crystal Coconut”, olivat reaktiot hämmästyneitä. Bändin julkaisemat kaksi uutta kappaletta tuntuivat vievän yhtyeen ilmaisua sekä olemusta uusille urille. Menevä “Treasure Chest Party Quest” esitteli yhtyeen värikkäisiiin verryttelyasuihin pukeutuneena sekä tuunatulla autonrämällä ympäriinsä ajelevana bileporukkana. Toinen ennakkomaistiainen “Tortuga” tarjosi puolestaan aurinkorantojen tunnelmia henkivää musiikkia, jonka aikana kuultiin Captain Yarrfacen räppäämistä. Hämmentävä biisikaksikko synnytti ristiriitaisia tunnelmia sekä tukun kysymyksiä: onko Alestorm todella suuntaamassa kartoittamattomille teille näinkin rohkeasti, vai onko kappaleiden tarkoitus ainoastaan medianäkyvyys sekä yleisen hämmennyksen aiheuttaminen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos järkytyit etukäteen julkaistusta biisikaksikosta, voit huokaista helpotuksesta. “Curse Of The Crystal Coconut” ei lähde viemään Alestormin riehakasta piraattimetallia radikaalisti uusille vesille, vaikka mukaan on istutettu tuoreitakin ideoita. Suurimmat yllätykset tarjoiltiin etukäteen julkaistujen kappaleiden muodossa, sillä 11 biisiä sisältävä albumi on muuten sisällöltään sitä samaa, mitä Alestormilta on totuttu kuulemaan. Tällä kertaa yhtye on kuitenkin hionut materiaalinsa tiukkaan terään, sillä monipuolinen “Curse Of The Crystal Coconut” on yksi piraattiryhmän parhaimmista julkaisuista.

“Curse Of The Crystal Coconut” pitää sisällään kaikkea, mitä yhtyeeltä voi odottaa. Tarjolla on värikkäitä ja tarttuvia melodioita, raskaampaa metallijyräystä, Christopher Bowesin tuttua piraattiärinää sekä tarinoita merirosvoelämän iloista, suruista ja omituisuuksista. Yhtye kanavoi nuo moninaiset elementit erinomaisesti toimiviksi kappalekokonaisuuksiksi, eikä “Curse Of The Crystal Coconut” pidä sisällään kuin yhden selkeän täytekappaleen ”Pirate’s Scorn” muiden ollessa laadultaan joko erinomaisia tai vähintäänkin kiitettäviä vetoja.

Biisikattaus on äärimmäisen kovatasoinen ja tyyliltään miellyttävän monipuolinen. Oli kyseessä sitten menevämmät vedot tyyliin “Treasure Chest Party Quest”, “Chomp Chomp” ja “Pirate Metal Drinking Crew”, kauniimpiin melodioihin luottavat “Zombies Ate My Pirate Ship” ja “Call Of The Waves, polveileva ”Wooden Leg Part 2 (The Woodening)”, pelkistetyn kaunis ”Henry Martin” tai hilpeää järjettömyyttä tarjoavat “Fannybaws” ja “Shit Boat (No Fans)”, onnistuu Alestorm kaappaamaan kuulijan mukaansa vastustamattomalla tavalla. Jopa etukäteen ihmetystä herättänyt “Tortuga” solahtaa hienolla tavalla osaksi albumikokonaisuutta. Kappaleen edustama poikkeuksellisuus on jopa siinä määrin onnistunutta, että vastaavanlaista anarkiaa toivoisi kuulevansa yhtyeen julkaisuilla jatkossa enenevissä määrin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Curse Of The Crystal Coconut” on vahva albumikokonaisuus. Levy on mielenkiintoinen, täynnä tarttuvaa musiikkia sekä piristäviä yllätyksiä. Liekö sitten kurssilta poikkeaminen ennen albumin julkaisua vaikuttanut asiaan, mutta “Curse Of The Crystal Coconut” tuntuu erittäin onnistuneelta albumilta. Tällä kertaa Alestorm todella vaikuttaa piraattipartiolta, joka tekee omilla ehdoillaan mitä haluaa. Tuo tunteenpalo loistaa kauaksi yhtyeen uudelta albumilta. Riehakas, mukaansatempaava ja älyvapaa “Curse Of The Crystal Coconut” on suurella todennäköisyydellä yksi tämän vuoden parhaimmista metallilevyistä.

9+/10

Kappalelista:
1. Treasure Chest Party Quest
2. Fannybaws
3. Chomp Chomp
4. Tortuga
5. Zombies Ate My Pirate Ship
6. Call Of The Waves
7. Pirate´s Scorn
8. Shit Boat (No Fans)
9. Pirate Metal Drinking Crew
10. Wooden Leg Part 2 (The Woodening)
11. Henry Martin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat