RiESAn ”Paholaisen musiikkia” -EP nostaa karvat pystyyn

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.10.2019

Pohjanmaan synkkyyksien syövereistä on ponnahtanut esiin varsin räväkkä punk-metallitapaus RiESA, joka julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa ”Ämpäreitä ja sirkushuveja”. Tämän jälkeen erinomaisia singlejä tarjoillut yhtye on saanut kesän levytyssessioiden jälkeen tuoreen ”Paholaisen musiikkia” -EP:nsä valmiiksi, ja voit kuunnella sen uutisen alta. Yhtye kommentoi:

”Debyyttialbumilla vielä haettiin, kuten debyytillä kuuluu. Tässä on nyt ensimmäinen valmis versio bändistä. Biiseistä löytyy suoraviivaisempaa paahtoa, leikittelyä ja teknisempää suoritusta. Jossain vaiheessa oli ajatusta jo toisesta pitkäsoitosta, mutta EP tuntui palvelevan paremmin bändin visiota.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP:ltä löytyvästä ”Keihoviisu”-kappaleesta julkaistaan vielä muutaman viikon päästä halloween-henkeen sopiva musiikkivideo. Sitä ennen RiESA nähdään tuoreen julkaisun myötä myös keikoilla, joista ensimmäinen on jo heti huomenna lauantaina.

19.10. Lucky Monkeys, Lappeenranta
26.10. Garage Punk Night, Kultainen Kulaus, Seinäjoki
31.10. Jack the Rooster, Tampere

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat