Rietas julkaisi uuden musiikkivideon – levy pihalle ensi viikolla

Kirjoittanut Niko Kuusela - 13.6.2021

Rovaniemeläinen Rietas julkaisee ensimmäisen omakustanne albumin ”Ikiaikainen” 19.6.2021, joka on saatavilla Spotifyssa ja muissa stream-palveluissa sekä pieni erä painetaan myös CD-levynä.

Levyltä on juuri julkaistu toinen sinkku ”Taatsi”, upean animaatiomusiikkivideon muodossa.

Rietas on lappihenkistä folk metallia soittava kokoonpano. Musiikki yhdistelee syvää ja tarinankerronnallista naislaulua mataliin kitarasoundeihin ja kansanmusiikkivaikutteisiin viulumelodioihin. Sanoituksissa liikutaan historiallisista tapahtumista, kepeiden kesätunnelmien kautta menneeseen mytologiaan, sekä fantasiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye sai alkunsa 2019 loppuvuodesta laulajan (Raisa Ylinampa) ja kitaristin (Jyrki Ylinampa) ajatuksesta pohjoisesta folk metallista. Ideana oli alusta asti puhtaan laulun ja raskaiden kitarariffien luoma kontrasti, jonka ympärille alettiin kirjoittaa ja säveltää tarinat. Kolmannen kotidemon valmistuttua syksyllä 2020 pyydettiin viulistia (Mikko Ahvenjärvi) mukaan projektiin. Levyn äänitykset aloitettiinkin jo alkuvuodesta 2021.

Rummut ja bassot äänitettiin sessiomuusikoiden voimin (Jarkko Mäensivu: rummut, äänitys ja miksaus / Samuli Visuri: basso).

Toinen kitaristi (Pasi Kajo) sekä rumpali (Santtu Kivijärvi) vahvistivat levyn äänitysten jälkeen bändin vakijäsenistöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäisiä keikkoja on tarkoitus bändiltä nähdä tämän vuoden puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat