Rival Sons starttaa oman Sacred Tongue Recordings -levy-yhtiönsä

Kirjoittanut Joonas Arppe - 25.2.2021
Rival Sons The Circuksessa

Kaksi kertaa Grammy-ehdollekin ehtinyt rockyhtye Rival Sons tiedottaa perustaneensa Sacred Tongue Recordings -nimisen levy-yhtiön, jonka kautta yhtyeen musiikki jatkossa julkaistaan. Jakelusta vastaa amerikkalainen markkinointialan yritys Thirty Tigers.

Yhtyeen kahta ensimmäistä julkaisua koskevien sopimusten rauettua alun perin vuonna 2009 julkaistu debyyttialbumi ”Before The Fire” julkaistaan Sacred Tonguella remasteroituna versiona. Saman käsittelyn saa myös vuonna 2010 päivänvalon nähyt EP ”Rival Sons”.

Tulossa on myös rajoitettu vinyylipainos. Kumpaakin albumia on painettu 1000 kappaleen erä, ja ennakkotilaamaan pääset tästä. Yhtye kommentoi uutisia:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme keskustelleet oman levymerkin perustamisesta alusta lähtien. Kyse on hyvän kodin rakentamisesta katalogillemme Rival Sons -yhteisön kasvaessa ympäri maailmaa. Yhtye on aina pitänyt kiinni itsenäisyydestään, ja alkupään töidemme omistajuus oli osa pitkän kaavan suunnitelmaamme. Esittelemme Sacred Tongue Recordingsin – Rival Sonsin oman levymerkin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat