Dream Theater - Rockfest 2019.

Dream Theater Suomeen tammikuussa – keikat Helsingissä ja Oulussa!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.9.2019
Dream Theater – Rockfest 2019.

Grammy-ehdokkaana ollut ja miljoonia albumeja myynyt yhdysvaltalainen progressiivisen metallin suuruus Dream Theater saapuu konsertoimaan Suomeen tammikuussa. Dream Theater nähdään Helsingin Jäähallissa 17. tammikuuta ja Oulun Teatriassa 18. tammikuuta. ”An Evening With Dream Theater” -konserttien liput tulevat myyntiin lippukauppoihin keskiviikkona 18. syyskuuta kello 12.00.

Dream Theater perustettiin vuonna 1985 aluksi Majesty-nimisenä. Yhtyeessä yhäkin mukana olevat John Petrucci ja John Myung sekä jo pois jäänyt Mike Portnoy kävivät tuolloin Berklee College of Music -koulua Bostonissa. Opinnot saivat kuitenkin jäädä, kun musiikkimaailma vei nuoret mennessään.

Sittemmin Dream Theater -nimiseksi muuttunut yhtye on julkaissut kaikkiaan 14 studioalbumia, joista menestynein on vuoden 1992 ”Images and Words”. Muita menestyksiä ovat olleet mm. vuoden 1994 ”Awake” sekä vuonna 2002 ilmestynyt ”Six Degrees of Inner Turbulence”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dream Theaterin albumeita on tähän mennessä myyty yli 15 miljoonaa ympäri maailman. Heidän tuorein julkaisunsa on vuoden 2019 ”Distance over Time”.

Dream Theater saapuu Suomeen kokoonpanollaan: John Petrucci (kitara), John Myung (basso), James LaBrie (laulu), Jordan Rudess (koskettimet) ja Mike Mangini (rummut).

Konsertin järjestäjä: All Things Live Finland
Dream Theater: www.dreamtheater.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat