Rock-yhtye Thunderpussy klubikeikalle On The Rocksiin syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.8.2018

Tuoreella debyytillään näyttävän sisääntulon tehnyt Thunderpussy saapuu syksyllä Suomeen. Neljästä naisesta koostuva jenkkibändi nousee Helsingin On The Rocksin lavalle sunnuntaina 9. syyskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 20. kesäkuuta Tiketissä.

Rock ’n’ roll ei ole kuollut jos Thunderpussylta kysytään. Viime kuussa debyyttialbuminsa julkaissut naisnelikko yhdistelee vanhan ajan klassikkosoundeja rikkoen mennessään kaikki rockiin liittyvät stereotypiat. Nopeasti yleisönsä kerännyt yhtye löi läpi singleillään ”Speed Queen” ja ”Torpedo Love”. Bändin isoimpiin faneihin kuuluu myös Pearl Jamin kitaristi Mike McCready, joka toimi tuottajana ja kitaristina biisillä ”Velvet Noose”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seattlesta lähtöisin olevan yhtyeen muodostavat sen räiskyvä vokalisti Molly Sides sekä Whitney Petty (kitara), Leah Julius (basso) ja Ruby Dunphy (rummut). Parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueella oleva Thunderpussy on kiinnitetty kesällä myös Eurooppaan maineikkaille Reading- ja Leeds-festivaaleille.

KEIKKA:
Thunderpussy (USA)
Su 9.9.2018 On The Rocks, Helsinki
Ovet klo 19.00

LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 19,50 euroa Tiketistä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat