Rockfestin artistit esittelyssä: Rytmihäiriö

Kirjoittanut Olli Vesanen - 14.4.2019

Kaaoszine toteuttaa viimevuotiseen tapaan yhteistyössä Rockfestin kanssa artikkelisarjan, jossa esitellään vielä suurelle yleisölle tuntemattomia mutta kovassa nosteessa olevia yhtyeitä festivaalin esiintyjäkaartista. Artikkelisarjan toisessa osassa esittelyvuorossa on kotimainen surmacoren pioneeriyhtye Rytmihäiriö. Yhtyeen puhemiehenä toimii tällä kertaa bändin basisti Ande.

Mistä ja milloin bändi sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ande: Helsingin Käpylässä vuonna 1988. Halusta soittaa.

Mitkä ovat olleet huippuhetkiä tähänastisella urallanne?

Ande: Viimeaikaisista tulee mieleen ”Gambinapsykoosi”-albumin julkaisu ja esiintyminen Stam1nan kanssa jäähallissa viime vuoden toukokuussa. Vanhemmista mainittakoon vaikkapa bändin 20- ja 25-vuotisjuhlakeikat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitkä yhtyeet ovat toimineet bändinne suurimpina musiikillisina esikuvina? Entä otatteko ilmaisuunne vaikutteita esimerkiksi muilta taiteenaloilta?

Ande: Tähän kolmenkymmenen vuoden matkaan mahtuu paljon vaikutteita. Toki ilmaisuun suodattuu aina vaikutteita kuunnellusta musiikista ja luetuista rikoslehdistä.

Rockfestillä yleisössä tulee olemaan myös sellaisia katsojia, joille musiikkinne on täysin vierasta. Mistä levystä tai kappaleesta yhtyeeseen tutustuminen kannattaisi aloittaa?

Ande: ”Gambinapsykoosi”-albumista on hyvä lähteä liikkeelle. Tarkempaa syventymistä voi harjoittaa katsomalla videoita esimerkiksi kappaleista ”Spurgurituaali”, ”Räjähtävä lepakko helvetistä” tai ”Olen kännissä”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Löytyykö tämänkertaisesta esiintyjäkaartista paljon sellaisia kollegoita, joiden keikat haluatte käydä tarkastamassa?

Itse olen varmaankin paikalla vain sunnuntaina, mutta jos aikataulut sallivat, niin voisin katsoa vaikkapa Saran, Oceanhoarsen, Stam1nan ja Kissin.

Jos saisitte valita Rockfestin bändikattauksesta yhden yhtyeen, jonka kanssa lähtisitte yhteiskiertueelle, mikä se olisi ja miksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ande: Kiss. Siksi että kyseessä olisi aivan tolkuton yhdistelmä.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia festarikokemuksianne bändinä, joko hyvässä tai pahassa?

Ande: Festarikeikat ovat lähes poikkeuksetta olleet mieleenpainuvia, eikä mitään pahaa nyt tule mieleen.

Kuinka festariveto eroaa esiintyjän näkökulmasta verrattuna tavalliseen klubi/baarikeikkaan? Onko eroa esimerkiksi järjestelyissä, valmistautumisessa tai keikkafiiliksessä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ande: Festarikeikat ovat puitteiltaan suuremmat ja tarjoavat hyvän mahdollisuuden viettää rennosti aikaa muiden bändien seurassa ja raittista ulkoilmassa. Itse keikoilla tavoittaa aina uutta yleisöä, mikä vaikuttaa keikkafiilikseen positiivisesti.

Suomi on perinteisesti tunnettu varsinaisena metallin mekkana niin yhtyeiden määrän kuin laadunkin puolesta. Joukkoon mahtuu myös paljon aloittelevia bändejä, jotka vasta unelmoivat ensimmäisestä isosta festarikeikastaan. Millaisen neuvon haluaisitte antaa näille uusille tulokkaille?

Ande: Soittakaa keikkoja ja koettakaa löytää se oma juttu, joka erottaa teidät muista.

Jos saisitte itse valita, mitä yhtyeitä näkisimme ensi kesän Rockfesteillä?

Ande: Nick Cave, Down, Alice in Chains, Depeche Mode, Placebo.

Miltä bändin kesä 2019 näyttää?

Ande: Festareita soitetaan ja kesästä nautitaan.

Loppuun terveiset Kaaoszinen lukijoille:

Jos Rytmihäiriö ei ole vielä tuttu, nyt on hyvä hetki tutustua! Kuunnelkaa ”Gambinapsykoosia”, juokaa Gambinaa ja tulkaa keikoille.

https://www.facebook.com/rytmihairio/

Liput Rockfestiin voit ostaa tästä.

Luetuimmat

Uusimmat