Rockia ja metallia moneen makuun – kuvitteellinen festariraportti John Smith Rock Festivalista vuodelta 2020

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 18.7.2020

Kuten kaikki tietävät, COVID-19, tuttavallisemmin koronavirus, laittoi maailman polvilleen alkuvuodesta, eikä viruksen ote ole vieläkään hellittänyt kaikkialla. Keväällä kauan odotettuja ja pelättyjä festariperuutuksia alkoi sataa yksi toisensa perään, ja niin myös Laukaalla sijaitseva, nuori mutta jo legendaariseksi muotoutunut John Smith Rock Festival joutui siirtämään kemunsa seuraavalla vuodelle.

John Smith Rock Festivalin ohjelmisto on kerännyt huomiota ja kiitosta vuodesta toiseen pitkälti sen takia, että festarilla nähdään ja kuullaan monipuolisesti ja ainoastaan rockin ja metallin nimiä. Festari on siis erinomainen vaihtoehto monen jättiläisen rinnalla, joissa on tarjolla paljon muutakin rockin ja metallin lisäksi. Tänä vuonna JSRF:n ohjelmisto olisi ollut jälleen kerran monipuolinen ja kiinnostava. Laukaassa olisi nähty 16.–18. heinäkuuta runsaasti yhtyeitä läntisestä naapurimaastamme, kuten Amon Amarath, Katatonia, Soilwork, Sparzanza, The Night Flight Orchestra ja muutama muukin. Myös thrash metalin legenda Testament, eksoottinen Infected Rain sekä lukuisat kotimaiset metal-yhtyeet olisivat rikastuttaneet Laukaan miljöötä.

Sitä, miten festari todellisuudessa olisi sujunut, voimme vain arvailla, mutta sen voi varmaksi sanoa, että sää olisi hellinyt festaria. Kolmen päivän ajan olisi saatu nauttia niin lämmöstä kuin hyvästä musiikista. Lähdetään seuraavaksi kuvitteelliselle festarimatkalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Torstaina John Smithin lavalla nähtiin ensimmäisten joukossa jyväskyläläinen Psychework, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Sinfonista metallia soittava yhtye loihti esiin eeppisen tunnelman, joka kantoi aina keikan loppuun saakka. Keikan aikana kuultiin runsaasti kappaleita vuonna 2018 julkaistulta ”Karelian Hills” -albumilta, joka tämän tutustumisen myötä pitää itsekin ottaa lähempään tarkasteluun. Psycheworkin jälkeen iltaa jatkettiin seuraavaksi raskaammalla otteella, kun Mikkelistä kotoisin oleva Bloodred Hourglass runnoi festarikansaan vauhtia. Kotimaisen melodeathin kärkinimiin lukeutuva yhtye soitti niin väkevän keikan, ettei hien virtaamisesta meinannut tulla loppua enää loppuillan aikana.

Ennen päivän pääesiintyjää, Amon Amarthia, lavalle kapusi kotimaisen industrial metalin johtotähti, Turmion Kätilöt. Suomalaisten suursuosikki ei tyytynyt soittamaan pelkästään mielipuolisen aggressiivista iltaa vaan toi lavalle myös karskimpaa estetiikkaa, kun Freakshow Hookers jakoi lavan heidän kanssaan. Kahden ihmisen roikkuminen lavalla koukuista antoi oman lisäsäväyksen keikkaansa ja jäi taatusti kummittelemaan ihmisten verkkokalvoille pidemmäksi aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Amon Amarth – Helsingin Jäähalli 09.12.2019

Jos Turmion Kätilöt keräsi valtaisat suosion osoitukset festarikansalta, niin samoin teki Testament. Kalifornian thrash metal -konkari soitti ankaralla intensiteetillä ja raivolla, ja yleisö nautti uusimman ”Titans Of Creation” -albumin annista. Pääesiintyjälle varatulla paikalla komeili länsinaapurin metal-ylpeys Amon Amarth, joka soitti mahtipontisen ja päätä huimaava keikan. Tunnelma sai lisää löylyä massiivisista pyroista, jotka lämmittivät ihmisiä pidemmän matkankin päässä. Ensimmäinen päivä päättyi kaikin puolin miellyttävissä tunnelmissa.

Perjantaipäivä käynnistettiin kotimaisen yhtyeen voimin, kun uunituore Smackbound kapusi lauteille. Vokalisti Netta Laurenteen johtama yhtye julkaisi alkukesästä ”20/20”-nimisen albumin, jonka antia kuultiin kolmen vartin ajan. Smackbound vakuutti festarikansan energisellä esiintymisellään, erityisesti aggressiivisten kappaleiden kohdalla.

Sparzanza

Perjantain alkuiltaa jatkettiin seuraavaksi ruotsalaisen osaamisen voimin, kun ruotsalainen hard rock -yhtye Sparzanza aloitti esiintymisensä. Keikka aloitettiin ”Announcing The End” -kappaleella, jonka jälkeen ruotsalaisyhtye soitti tasaisesti kappaleita albumeiltaan. Luonnollisesti ”Temple Of The Red-Eyed Pigs” keräsi suurinta innostusta, koska se on suurelle yleisölle tutuin, mutta myös moni vanhempi kappale sai hyvän vastaanoton.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sparzanza jälkeen lavalla kuultiin enemmän lantioita ketkuttavaa musiikkia, kun The Night Flight Orchestra asteli lavalle. Muun muassa Soilworkin jäseniä sisältävä yhtye on tullut tunnetuksi 70-ja 80-lukujen rockin suuntaan flirttailevalla discorockilla, joka onkin mitä erinomaisin valinta festarille. Yhtye julkaisi alkuvuodesta uusimman ”Aeromantic”-albuminsa, jolta yhtye malttoi soittaa peräti viisi kappaletta. Loppukeikan ajan yhtye tanssitti ihmisiä mm. ”Paralyzed”-, ”West Ruth Ave”- ja ”Gemini”-kappaleiden muodossa.

Katatonia, Kaisaniemi, Helsinki

Illan jo hieman hämärtyessä lavalle nousi Katatonia. Tämä pitkän linjan ruotsalaiskonkari onnistui soittamaan lämpimästä illasta huolimatta kylmäävän hienon keikan, jonka aikana väsyneimmät kuuntelijat keräsivät voimia illan viimeistä esiintyjää varten. Kylmäävä tunnelma karistettiin Backyard Babiesin myötä pois, kun ilma täyttyi ruotsalaisesta hard rockista. Vokalisti-kitaristi Nicke Borgin johtama yhtye sai festarikansan jalan vipattamaan menevällä rockillaan. Vaikka Backyard Babies ei edustanutkaan yhtyeen raskasta linjaa, sai yhtyeen hyväntuulinen ja antaumuksellinen esiintyminen festarikansan mukaan ilakointiin.

Festivaalin viimeinen päivä aloitettiin hyvin lämpimissä olosuhteissa, kun elohopea kohosi jo iltapäivästä +25 asteen paremmalle puolelle. Päivä käynnistyi pirteästi melodisen rockin turvin, kun Eclipse rokkasi festarikansalle. Vaikka yhtyeen soundi flirttaileekin paikoitellen pop rockin puolelle, näytti Eclipse saavan hyväksynnän suurimman osan festarikansan keskuudessa. Ruotsalaisyhtye soitti runsaasti kappaleita uusimmalta ”Paradigm”-albumiltaan, mutta totta kai settilistaan mahtuivat myös ”Runaways” ja ”Downfall Of Eden”.

Jos Eclipsen esiintyminen ei vielä saanut tarpeeksi hikeä pintaan, tilanne korjaantui viimeistään sitten, kun Infected Rain astui lavalle. Moldovan metalliylpeys ei jättänyt mitään toivomisen varaan, vaan yhtye esiintyi Lena Scissorshadsin johdolla hyvin raivokkaasti ja mukaansatempaavasti. Vaikka yhtye ei ole turhan usein Suomessa esiintynytkään, ovat suomalaiset jo ottaneet sen omakseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päätöspäivän illalle oli sijoitettu kolmea isoa nimeä, Amorphis, Soilwork ja Bodom After Midnight, joista jälkimmäisin oli päivän viimeinen esiintyjä. Ennen Alexi Laihon uutta yhtyettä lavalle nousi kotimaisen metalin jättiläinen Amorphis. Suomalaisyhtye nautti täydellistä yleisön suosiota, kun yhtye antoi festarikansalle runsaasti väkivahvoja riffejä ja Tomi Joutsenen murinoita. Raskas tunnelma ei päässyt latistumaan, kun lavalle saapui hyvin pian ruotsalainen Soilwork. Ruotsalaisyhtye ei jäänyt tunnelmansa eikä aplodiensa suhteen Amorphista huonommaksi vaan antoi tunnin mittaisen, järisevän kokemuksen.

Festarin viimeinen esiintyjä, Bodom After Midnight, oli kerännyt paikalle varmasti paljon uteliaita ihmisiä, jotka halusivat nähdä ja kokea, miltä Alexi Laihon uusi yhtye oikein kuulostaa. Äärimmäisen taitavana kitaristina tunnettu Laiho ei pettänyt yleisön odotuksia vaan antoi kuulijoille paljon korvakarkkia kitarasoolojen muodossa. Myös yhtyeen jäsenten yhteistyö oli saumatonta, ja sitä oli selvästi hiottu treenikämpillä ahkerasti. Bodom After Midnight antoi nasevan lopetuksen kolmepäiväiselle festarille, joka sisälsi paljon hyvää musiikkia sekä mukavia kohtaamisia hevikansan keskuudessa.

Näin John Smith Rock Festival olisi saattanut sujua, jos se olisi toteutunut tänä vuonna. Toivottavasti festari päästään kokemaan oikeasti jälleen ensi vuonna!

John Smith Rock Festival Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat