Rockin Corpses saanut uuden levynsä valmiiksi – uusi single julkaistaan kuun lopussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 25.10.2020

Tamperelainen Rocking Corpses on saanut toisen täyspitkän äänilevynsä “Death Blues” valmiiksi. Ensimmäisellä levyllä ”Rock n’ Rott” (2012) duona toiminut ryhmä sai vihdoin kaivettua oikeat haudat auki, ja on kasvattanut kokoonpanoaan kokonaisen bändin muotoon.

Ensimmäinen single ”Buried” julkaistaan suoratoistopalveluissa 30.10. klo 18 musiikkivideon kera, jonka on ohjannut Markus Nieminen.

Levyllä kuultava kokoonpano:
Leper Laze: Puhtaat vokaalit
Tony Decay: Kitara & likaiset vokaalit
Pete Pestilence: Kitara
Maggot Mike: Basso
Vile: Rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko ryhmä on osallistunut uuden levyn säveltämiseen, ja tämän ansiosta lopputulos on hyvin monipuolista bluesin, rockin, death metalin ja kauhuteemojen yhdistelmää. Myös lauluosuuksia on rakennettu ensimmäiseen levyyn verrattuna huomattavasti melodisempaan suuntaan.

Levyn nauhoitusten jälkeen Vile päätti palata takaisin arkkuun, ja ”Buried”-kappaleesta tehdyllä videolla nähdään rumpalina kuvausten aikaan toiminut Marko Siira (ex-Osmos Cosmos etc).

Rocking Corpses aikoo julkaista kaksi singleä ”Another Day in Casket” ja ”Body” ennen levyn julkaisemista. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat