Rockin jättiläinen U2 julkaisee joulukuussa uuden albumin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.11.2017

Yksi maailman suurimmista rockyhtyeistä, U2, julkaisee uuden studioalbuminsa ”Songs Of Experience” joulukuun 1. päivä. Albumilta on juuri julkaistu uusi single ”Get out of Your Own Way”. Levyltä saatiin ensimmäiset maistiaiset elokuussa The Blackout -livevideon muodossa, ja syyskuussa julkaistun ”You’re The Best Thing About Me” -singlen myötä.

Sävellystyötä siivitti irlantilaisen runoilijan Brendan Kennellyn neuvo Bonolle: ”Kirjoita kuin olisit kuollut.” Lopputuloksena on nippu lauluja, jotka ovat kuin kirjeitä solistin sydäntä lähellä oleville ihmisille ja paikoille. ”Songs Of Experience” on sisarlevy vuonna 2014 julkaistulle ”Songs Of Innocence” -albumille. Albumien nimet saivat inspiraationsa 1700-luvulla syntyneen William Blaken runokokoelmasta ”Songs Of Innocence and Experience”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Songs Of Experience” äänitettiin Dublinissa, New Yorkissa ja Los Angelesissä, ja sen tuottivat Jacknife Lee sekä Ryan Tedder yhdessä Steve Lillywhiten, Andy Barlow’n ja Jolyon Thomasin kanssa. Albumin kannessa on Anton Corbijnin ottama kuva Bonon pojasta Eli Hewsonista ja The Edgen tyttärestä Sian Evansista.

Albumin perusversion kappalelista näyttää tältä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Love Is All We Have Left
2. Lights of Home
3. You’re The Best Thing About Me
4. Get out of Your Own Way
5. American Soul
6. Summer of love
7. Red Flag Day
8. The Showman (Little More Better)
9. The Little Things That Give You Away
10. Landlady
11. The Blackout
12. Love Is Bigger Than Anything in Its Way
13. 13 (There is a Light)

www.u2.com
www.facebook.com/u2
www.twitter.com/u2

Luetuimmat

Uusimmat