Rokkia Amerikka-vivahteella – haastattelussa kesällä uuden EP:n julkaiseva Varjola

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.6.2021

Varjola julkaisi viime viikolla uuden singlen kesällä julkaistavalta EP:ltä. Kaaoszinen tavoitti yhtyeen videopuhelun välityksellä ja haastatteli yhtyeen kitaristi Arttu Kurkista ja vokalisti Vesa Hauturia. Langan päässä oli myös entisestä Raaka-Aine-yhtyeestä tuttu Tommi Fäldt, joka vieraili ”Kyynnelvirrat”-kappaleella laulamassa.

Moro! Arttu ja Vesa, kuinka Varjolan vuosi 2021 on sujunut?

Vesa: Keikkoja ei olla tänä vuonna soitettu lainkaan, mutta uutta musiikkia ollaan tehty sitäkin ahkerammin. Viime viikolla julkaistiin ”Kyynelvirrat”-single, josta julkaistaan musiikkivideo 4.6.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asia selvä. Varjola on vielä aika tuore tapaus, joten kertoisitteko hieman yhtyeen taustoista?

Vesa: Perustimme yhtyeen 2018 kesällä Artun kanssa, ja sen jälkeen olemme tehneet kovasti töitä bändin eteen. Samana vuonna syntyi paljon uusia biisejä ja niiden pohjalta äänitimmekin ensimmäisen albumin, joka sisälsi kahdeksan kappaletta. Yhtyeen tyyli on kuitenkin muuttunut melkoisesti siitä, emmekä siksi koe debyyttialbumin edustavan Varjolan nykyistä linjaa.

Varjolan julkaisemalla ”Kyynelvirrat” singlellä kuullaan myös edesmenneestä Raaka-Aineesta tuttua Tommi Fäldtiä. Kertoisitteko, kuinka yhteistyö Tommin kanssa sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tommi: Artun kanssa tutustuimme itseasiassa Raaka-Aineen fanien kautta, joista osa on myös aktiivisia Varjolan kuuntelijoita. Sain viestiä eräältä ihmiseltä, joka vinkkasi tutustumaan Varjolaan, ja kun kuuntelin, huomasin yhtyeen meiningin hyväksi. Itselleni heräsi musiikkia kuunnellessa Raaka-Aineesta muistoja vuosien varrelta. Sen pohjalta innostuin laittamaan Artulle viestiä, ja sen jälkeen paljastui että asumme samassa kaupungissa. Sovimme yhdessä, että jos joskus tulee sauma tehdä yhteistyötä niin tehdään, ja nyt tuli.

Kertoisitko kappaleen sanoituksista?

Vesa: Kappaleen päähenkilö on kokenut suhteen kariutumisen ja käy läpi tunnemyrskyä. Sanoituksissa käydään läpi, mitä olisi voinut tehdä toisin ja missä vaiheessa asia on kääntynyt päälaelleen.

Tommi: Sanoitukset ovat Vesan käsialaa, mutta ne osuudet jotka laulan, kirjoitin itse pohjautuen Vesan sanoitusten tematiikkaan. Laulun päähenkilö käy tosiaan läpi melkoista kysymysten kasaa, ja jos itse on joskus käynyt vastaavaa läpi, tietää että siinä helposti syyttää sekä itseään että toista osapuolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onko ”Kyynelvirrat” esimakua tulevalta pitkäsoitolta tai albumilta?

Arttu: Olemme julkaisseet nyt tänä keväänä kolme singleä ja kesän aikana on tarkoitus julkaista EP. Kyseessä on kaikkiaan viisiraitainen kokonaisuus. Tällä kokonaisuudella ikään kuin pyyhitään pöytää, jotta voimme aloittaa Varjolan puhtaalta pöydältä. EP:llä kuullaan enemmän orkesterimaisia elementtejä, syntetisaattoreita ja jousisoittimia, joita emme ole aiemmin hyödyntäneet.

Millä tavalla Varjola erottuu muista yhteistä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Arttu: Kotimaista raskasta rokkia on tehty ja tehdään monien toimesta, mutta näkisin meidän erottuvan amerikkalaisella rock-soundilla. Tyylimme on synkkää, mutta se on myös helposti lähestyttävää.

Onko EP:llä jokin teema, joka nousee esiin? Tai mitä sanoituksissa käsitellään?

Vesa: Mitään tiettyä teemaa ei ole, mutta enemmän liikutaan syvissä vesissä, kuin että ”aurinko paistaa ja on hyvä meininki”. Yksi poikkeus tosin on, ”Tekohengitystä”, joka on yhtyeemme katalogissa reippaampaa. Mutta pääasiassa synkällä linjalla mennään.

Kappaleet sopivat siis suomalaiseen mielenmaisemaan. Tuleeko EP:stä fyysinenkin painos vai luotatteko vain digitaaliseen julkaisuun?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Arttu: Tarkoitus on tehdä CD-painos striimauspalvelujen oheen.

Vaikka keikat ovat vielä epävarmoja tässä ajassa, oletteko tehneet keikkasuunnitelmia tälle vuodelle?

Arttu: Meidät on kiinnitetty muutamalla keskikokoiselle festarille, mutta niiden kohtalot ovat vielä auki. Ensimmäinen on Kotkassa Open Airissa 19. kesäkuuta. Siihen ei ole enää pitkä aika. Jos kesäkuu ei onnistu, niin toivottavasti heinäkuulle suunniteltu keikka olisi mahdollinen.

Osallistuitte tänä vuonna Radio Rockin rockstarba-kisaan ja sijoituitte hyvin.

Vesa: Joo, päästiin top 10:iin. Voittoa ei tullut, mutta valikoituminen yli 500 bändin joukosta kymmenen parhaimman joukkoon on hyvä suoritus.

Tommi: Tähän väliin on pakko todeta, että Varjolaa ja Raaka-Ainetta yhdistää se, että molemmat yhtyeet ovat osallistuneet Radio Rockin rockstarba-kisaan. Raaka-Aineen kohdalla kappale oli ”Miehentyö”, kappale nousi sitä kautta hyvin esille. Se on mielestäni makea yhtäläisyys Raaka-Aineen ja Varjolan välillä, ja antoi hyvän lisän yhteistyöhön.

Kiitos ajastanne Tommi, Arttu ja Vesa. Haluatteko laittaa terveiset lukijoille?

Vesa: Yrittäkää päästä paikalle Kotkaan 19.6. jos rajoitukset sen sallivat!

Varjola Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat