Rotten Sound Pohjois-Amerikan kiertueelle

Kirjoittanut Teemu Hakala - 2.9.2008

Rotten Sound on mukana Carcassin ”Exhumed to Consume”-kiertueella Suffocationin, 1349:n ja Abortedin kanssa. Kiertue alkaa syyskuun 5. päivä ja päättyy Rotten Soundin osalta 18. syyskuuta.

Vuonna 1985 perustettu Carcass on Rotten Soundin yksi suurimmista vaikuttajista ja tämä kiertue on suuri askel Rotten Soundin pitkällä uralla. ”Jeff Walker tuli takahuoneeseemme portugalilaisen SWR-festivaalin keikkamme jälkeen kertomaan, että he ovat lähdössä Pohjois-Amerikkaan syyskuussa ja että haluaisivat ottaa meidät mukaan kiertueelle” kertoo vokalisti Keijo Niinimaa.

Kuolleesta herätetty Carcass on esiintynyt kuluneen vuoden aikana useilla eurooppalaisilla rock-festivaaleilla ja oli myös yksi Tuska-festivaalin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pääesiintyjistä. ”On sanomattakin selvää, että meille on suuri kunnia päästä Carcassin kyytiin ja tämä on samalla loistava tilaisuus käydä näyttämässä

keikkakuntomme huomattavasti aiempaa suuremmille yleisöille” jatkaa Niinimaa.

Rotten Soundin viimeisin ”Cycles”-albumi julkaistiin USA:ssa elokuussa. Suomessa levy julkaistiin tammikuussa ja se nousi Suomen virallisen listan

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

sijalle 12.

Yhtye on esiintynyt tänä vuonna useilla festivaaleilla ympäri Eurooppaa maaliskuisen pääesiintyjäkiertueen lisäksi.

Rotten Soundin kiertuepäivät:

05.09.2008 US Worcester (MA), The Palladium

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

06.09.2008 US New York (NY), Nokia Theatre

07.09,2008 CAN Montreal (QC), Medley

08.09.2008 CAN Toronto (ON), Opera House

09.09.2008 US Sayreville (NJ), Starland Ballroom

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10.09.2008 US Baltimore (MD), Sonar

11.09.2008 US Raleigh (NC), Volume 11

12.09.2008 US Atlanta (GA), The Mascuerade

13.09.2008 US St. Petersbugh/Tampa (FL), Jannus Landing

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

18.09.2008 US Los Angeles (CA), House of Blues

Luetuimmat

Uusimmat