Rotting Christ @ MetalDays

Rotting Christin esiintyminen Psycho Las Vegasissa peruuntui: Festivaali syyttää bändin levy-yhtiötä Season of Mistia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.8.2019
Rotting Christ @ MetalDays

Kreikasta ponnistava metalliveteraani Rotting Christ ilmoitti hiljattain, että se on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Psycho Las Vegas -festivaaleilla Yhdysvalloissa. Yhtye kertoo tiedotteessaan syynä olevan ongelmat viisumien kanssa. Kyseessä on bändin mukaan ensimmäinen kerta 30 vuoteen, kun se joutuu peruuttamaan konserttinsa.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet tarjottuun selitykseen tyytyväisiä. Festivaali itse nimittäin kertoo Facebookissa, että syyt peruutukselle löytyvät jostain muualta. Syyttävä sormi osoittaa bändin levy-yhtiötä Season of Mistia kohti. Heidän mukaansa levy-yhtiö hoiti järjestelyt huonosti ja viivytellen. Koska bändeillä usein kestää saada tarvitsemansa viisumit, on Psycho Las Vegas tarjoutunut hoitamaan niiden järjestämisen itse. Tänä vuonna muun muassa LuciferMorkArthur Brown ja Truckfighters ovat hoitaneet viisumijärjestelynsä juuri Psycho Las Vegasin kautta.

Rotting Christ kieltäytyi tarjouksestamme, ja he sivuuttivat kaikki sähköpostimme toukokuussa ja heinäkuussa, joissa pyysimme saada päivityksen heidän viisumihakemustensa suhteen. Sen sijaan heidän levy-yhtiönsä päätti hakea viisumia vasta heinäkuun 18. päivä, ja ilmoittivat siitä meille vasta 30. päivä. Te, ketkä ette ole perillä siitä, miten viisumihakemukset toimivat, niin on mahdotonta saada toimivaa viisumia neljässä viikossa. Niiden saaminen voi kestää enimillään jopa 7 kuukautta. Viisumien hakeminen kuukausi ennen festivaaleja on täysin turhaa”, Psycho Las Vegas kertoo tiedotteessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaali kertoo kehoittaneensa bändiä ja Season of Mistia anomaan viisumiprosessin nopeuttamista niin, että bändin olisi mahdollista saada paperiasiat kuntoon ennen festivaaleja.

”Kun yhtiö kieltäytyi, me tarjouduimme maksamaan kaikki maksut omasta taskustamme. He ovat sivuuttaneet kaikki sähköpostiviestimme ja soittomme”, festivaali selittää. ”Nyt on enää liian myöhäistä jatkaa. Me teimme kaiken mahdollisen, mutta he päättivät tehdä peliliikkeen ja perua esiintymisensä festivaaleilla. Se on meitä kaikkia kohtaan täysin perseestä”

Psycho Las Vegasin esiintulo on kerännyt huomiota mediassa ja fanien keskuudessa. Nyt kuitenkin Season of Mistin perustaja Michael Berberian on avannut sanaisen arkkunsa syytösten johdosta. Berberian kertoo yhtyeen olleen peruuttamatta yhtäkään konserttia vuosikymmeneen, ja vetoaa Rotting Christin työmoraaliin. Hän myös nostaa esille pointin siitä, että yhtye on juuri käynyt läpi miehistönvaihdoksia, jonka johdosta viisumien hakeminen täytyy aloittaa uusien jäsenien kohdalla alusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mitä tulee syytöksiin viivyttelystä ja koko Psycho Festin lausunnosta, niin en oikein osaa sanoa. Olen ollut festivaaleilla kerran, ja minulla oli siellä hauskaa. En osaa yhtään sanoa, mikä heidän ongelmansa on. Tämä kuulostaa jo aika henkilökohtaiselta…”

Julkaisunsa lopussa Berberian tähdentää, että bändi ja yhtiön väki ovat kaikki vain ihmisiä, ja että viisumien hakeminen ei ole aina niin helppoa, kuin kuvittelisi.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat