Royal Republicin sukulaissielu löytyy Tukholmasta – arviossa Voodoo Mansionin debyyttialbumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 23.5.2020

Tukholmasta kotoisin oleva Voodoo Mansion julkaisi viime viikolla esikoisalbuminsa, jolla ruotsalaisyhtye saa lantiot ja jalat vatkaamaan holtittomasti. Toisin sanoen tiedossa on energistä rockia, joka on kuorrutettu ruotsalaisella, maagisella tarttuvuudella.

Kun ”Well Well Well” kajahtaa kaiuttimista ulos, ei voi olla havahtumatta Royal Republic -vivahteisiin, joita Voodoo Mansionin soundista löytyy. Mielleyhtymä ei synny pelkästään tarttuvasta rockista, vaan myös yhtyeen vokalisti Mojo Mattin äänessä on hienoista hengenheimolaisuutta Adam Grahnin kanssa. Näistä seikoista huolimatta Voodoo Mansion ei ole lähtenyt kopioimaan Royal Republicia – vaikka se varmasti olisikin houkuttelevaa – vaan Voodoo Mansion tuo debyyttialbuminsa myötä esiin rakkaussuhteensa 70-luvun rockiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja tämä rakkaus 70-luvun musiikkia kohtaan välittyy hyvin debyyttialbumin myötä. Täyspitkän jokaisesta kappaleesta huokuu runsaasti groovia sekä flirttailua vanhan koulukunnan rockin suuntaan. ”You Or Me Boy” ja ”Dance” ovat vasta jäävuoren huippu, sillä pitkälti koko albumi on tulvillaan toinen toistaan rytmikkäämpiä teoksia. ”Get In The Ring” on letkeä poljenta, kun ”We Do Voodoo” on vastaavasti sähköisempi rallatus. Poikkeusta ei tee edes päätösraita ”Lights Out”, vaikka nimestä voisi luulla kyseessä olevan rauhallinen päätöskappale.

Voodoo Mansionin esikoisalbumi on naseva paketti, jonka kymmenen kappaleen joukkoon ei mahdu levyntäytettä. Jokaisella kappaleella on paikkansa ja merkityksensä kokonaisuudessa. Mojo Mattin, Little J Brinkin, Hubbe8ballin ja JeeBeen muodostamalla kvartetilla on hyvä yhteishenki ja visio, jotka välittyvät albumilta energisyytenä ja iloisuutena. Voodoo Mansionin debyytti on tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus, joka on toivottavasti vasta esimakua siitä, mihin tämä tukholmalaisyhtye oikein kykenee.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Well Well Well
  2. Let Me Go
  3. You Or Me Boy
  4. Dance
  5. Get In The Ring
  6. Notre Dame
  7. We Do Voodoo
  8. Jezebel
  9. The Devil Knows
  10. Lights Out

Voodoo Mansion Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat