Ruinside

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.10.2014

Ruinside 2014 3Tamperelainen, melodista thrash metallia soittava, Ruinside julkaisee järjestyksessään toisen albuminsa nimeltä ”10 Forms Of Dominion” lokakuun 20. päivä Mighty Musicin kautta. Kaaoszine otti yhteyttä yhtyeeseen tulevan albumin julkaisun tiimoilta ja kyseli hieman tuoreimpia kuulumisia, sekä odotuksia tulevan albumin julkaisun suhteen. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan yhtyeen kitaristin Kimmo Jankkarin kanssa.

Morjensta. Kuinkas vuosi 2014 on kokonaisuudessaan sujunut Ruinsiden leirissä?

Kimmo Jankkari: Alkuvuosi meni todella tiiviisti levyn äänitysten parissa ja miksauksia kuunnellessa. Kaiken kaikkiaan varsinaisia studiopäiviä tuli kolmisenkymmentä. Kesällä kuvattiin sitten uutta videota (joka julkaistiin juuri levy-yhtiömme toimesta) ja järkkäiltiin noita syksyn keikkoja. Ja tuli siinä kesällä muutama keikkakin soitettua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä on tosiaan ilmestymässä toinen albumi nimeltään ”10 Forms Of Dominion” lokakuun 20. päivä Tanskalaisen Mighty Musicin kautta ja tämä albumi on myös teidän toinen julkaisunne heidän kauttaan. Kuinka kemiat Tanskalaisten kanssa on tähän mennessä toimineet? Miten alunperin päädyitte yhteistyöhön juuri heidän kanssaan?

Ruinside 10 Forms Of Dominion 2014Kimmo Jankkari: Alun alkaen tanskalaisyhtiöön päädyttiin siitä yksinkertaisesta syystä, että saimme heiltä järkevimmän tarjouksen. Ensimmäisen levyn myötä yhteistyö syveni ja luotto levy-yhtiön heppuihin kasvoi. Tämän toisen levyn julkaisua miettiessä tuntui siltä, että on järkevin ratkaisu pysyä samalla yhtiöllä. Näin saatiin levyn julkaisuaikataulu pysymään paremmin lapasessa. Lisäksi yhteistyö on sujunut sen verran hyvin, että tuntui turhalta alkaa etsiä uutta yhtiötä tässä vaiheessa.

Oliko teillä tämän toisen albumin suhteen jotain asioita, mitä halusitte tehdä erilailla verrattuna ensimmäiseen albumiinne? Oliko teillä jokin päämäärä, jonka albumilla halusitte saavuttaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kimmo Jankkari: Ilmassa oli kyllä sellaista henkeä, että nyt tehdään asiat täysin omalla porukalla. Ensimmäisellä levyllä meillä oli paljon vierailevia muusikoita ja levylle ängettiin kaikkea jousista lähtien. Nyt lähdettiin hakemaan simppelimpää äänimaisemaa kitaroiden voimalla ja pienemmällä porukalla. Tällä uudella levyllä ainoastaan muutamissa taustalauluissa käytettiin bändin ulkopuolisia muusikoita tuomaan massaa esimerkiksi huutolauluosuuksiin.

Vaikka yhtyeenne on ollut toiminnassa jo vuodesta 2005, se on silti varsin monelle kotimaiselle metallin kuuntelijalle varsin tuntematon. Miten te itse kuvailisitte yhtyeen saundia sellaiselle ihmiselle, joka ei teistä vielä koskaan ole kuullut?

Kimmo Jankkari: Melodista thrash metallia power/heavy mausteilla. Ruinsiden juuret ovat thrash metallissa, mutta haluamme tuoda myös muita ulottuvuuksia Ruinsiden musiikkiin eli juuri sitä melodisempaa puolta. Uudella levyllä keitos on sekoittunut toimivaksi kokonaisuudeksi entistä paremmin.

Mistä albumin kappaleet kertovat ja mistä yleensä ammennatte ideoita kappaleiden sanoituksiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kimmo Jankkari: Ruinsiden lyriikoissa on aina jonkinlainen yhdistävä punainen lanka. Debyyttialbumilla oli jopa kronologisesti etenevä noitavainosta kertova tarina, mutta tällä kakkoslevyllä biisien teemat liikkuvat vallan käsitteessä eri muodoissaan. Ja siinä, kuinka valtaa väärinkäytetään. Biisien ideat syntyvät havainnoimalla ympäröivää maailmaa ja kirjoittamalla auki havainnoista syntyviä ajatuskulkuja. Tietenkin kaikki omakohtaiset kokemukset heijastuvat myös sanoituksiin.

Albumilta julkaistiin myös juuri video kappaleesta “In The Arms of Bitterness. Miksi päädyitte valitsemaan juuri tämän kappaleen videoksi? Mistä idea videoon alunperin tuli?

Kimmo Jankkari: Biisi jotenkin pomppasi esille muusta biisimateriaalista, ja se tuntui alusta asti oikealta valinnalta. Kappale on Ruinsiden tyylin melodisemmasta päästä ja halusimme kokeilla tällä kertaa tällaista lähestymistapaa. Aiemmat videovalinnat ovat olleet aggressiivisempaa matskua, joten siksi oli perusteltua valita tällainen kappale. Idea videoon lähti siitä, että kappaleen lyriikat viittaavat päähenkilöön, jolla ei mene elämässä asiat ihan putkeen. Lähdimme pohtimaan erilaisia arki-elämän tilanteita, joissa kaveria viedään kuin pässiä narussa. Taisimme onnistua tilannekuvauksessa ihan kelvollisesti.

Millaiselta yhtyeen tulevaisuus näyttää? Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä tällä hetkellä on?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruinside 2014 2Kimmo Jankkari: Kolmannen levyn lyriikat ovat jo valmiina, joten kai tässä täytyy alkaa säveltää biisejä. Ja tietysti keikkarintamalla koitetaan olla jatkuvasti aktiivisia. Oma yhtiömme Raging Cannon myy tällä hetkellä keikkamme ja etsimme jatkuvasti yhteistyökumppania keikkamyyntiin liittyen. Jotain ulkomaan kiertuettakin varmaan täytyisi taas järjestää tämän uuden levyn tiimoilta. Ja sitten tietysti kesälle koitetaan saada muutama festariveto.

Monet pienemmät yhtyeet ovat valittaneet, että Suomessa on aika vaikea saada keikkoja pienenä ja tuntemattomana yhtyeenä. Mitä mieltä te itse olette tästä asiasta? Löytyykö Suomesta tarpeeksi keikkapaikkoja Ruinsiden kokoiselle yhtyeelle?

Kimmo Jankkari: Kyllä keikkoja saa, kun jaksaa olla aktiivinen ja tehdä töitä asian eteen. Mutta kyllähän fakta on se, että isommille lavoille vaaditaan aina vain enemmän näyttöjä, koska tarjonta on niin valtavaa. Voisin kuvitella, että baarien ja klubien pyörittäjien on aika haastavaa haistella, että mikä bändi tulee kasvamaan isommaksi ja mikä ei. Ja bändien on tietenkin hankala kasvaa isommaksi, jos ei pääse tekemään keikkoja sopiviin paikkoihin ja oikeille ihmisille. Ruinside kävi kokeilemassa siipiään myös muualla Euroopassa, ja täytyy sanoa, että vaikka nuo reissut olivat rankkoja, niin meininki kyllä yllätti positiivisesti. Metallikulttuuri elää vahvana siellä.

Vuoden 2014 lopussa tulee vielä ulos iso kasa varsin nimekkäitä albumeita. Onko tulossa jotain levyjä, joita Ruinsiden leirissä odotellaan vesi kielellä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kimmo Jankkari: Diablon uutta olen tässä hiukan odotellut, mutta se ilmestynee vasta ensi vuonna…?

Kesän aikana Suomessa vieraili jälleen varsin iso kasa nimekkäitäkin bändejä. Kävittekö te itse paljon festareilla katsomassa bändejä ja mikä oli oma suosikkinne kesältä?

Kimmo Jankkari: Itse en ehtinyt kesällä keikkoja katsomaan, mutta tiedän, että bändin muut jäsenet kävivät ainakin Nummirockissa ja Manowaria katsomassa. Itseäni tuo tuleva At The Gatesin paluukiertue kiinnostaa kovasti. Tampereen Klubille täytyy varmaan yrittää päästä katsomaan.

Digitaalinen musiikki tuntuu tulevan vain kokoajan suositummaksi ja suositummaksi. Kuinka itse näet pienten yhtyeiden tulevaisuuden? Tuleeko pinnalle nousemisesta yhä vaikeampaa kun levyjen myynnit kutistuvat kutistumistaan?

Ruinside 2014Kimmo Jankkari: Fyysisten levyjen myynti on jo nyt todella alhaisissa lukemissa, ja uskaltaisin ennustaa, että kymmenen vuoden sisään musiikkia julkaistaan vain digitaalisessa formaatissa (ja ehkä vinyylinä). Sanoisin, että suosion mittaamisesta tulee haastavampaa, koska fyysinen levynmyynti ei välttämättä enää kerro kaikkea yhtyeen suosiosta. Streaming -palvelut tulevat yleistymään. Uskoisin kuitenkin, että musiikkia julkaistaan tavalla tai toisella. Luovilla ihmisillä on aina tarve ilmaista itseään. Sen sijaan se, kuinka uutta sisältöä tulisi seuloa netistä, on haastavaa. Musiikkimedialla on tietenkin siinä myös iso rooli, että keitä nostetaan esille ja keitä ei.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Kimmo Jankkari: Edellistä vastausta sivuten: Jos pidätte bändistä (siis mistä tahansa bändistä), niin käykää keikoilla ja ostakaa paitoja ja levyjä… vaikka sitten edes digitaalisessa muodossa. Loppujen lopuksi se on kuitenkin koko toiminnan edellytys. Pelkällä striimauksella musiikkiskene kuihtuu aika olemattomaksi. Pidetään metallimusiikin lippu korkealla!

https://www.facebook.com/Ruinside

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat