Ruisrock julkisti ensimmäiset esiintyjät kesälle 2016

Kirjoittanut Teemu Hakala - 1.12.2015

Ruisrock 2016Turun Ruissalossa 8.-10. heinäkuuta juhlittavan Ruisrock-festivaalin ensimmäiset kiinnitykset ovat huippusuosittu yhdysvaltalainen elektrokokoonpano Major Lazer sekä tauolta palannut kotimaan megatähti Cheek. Festivaalin kolmen päivän liput ovat myynnissä Tiketissä.

Huipputuottaja Diplon sekä Jillionairen ja Walshy Firen muodostaman Major Lazerin menestykonsepti yhdistelee elektronista tanssimusiikkia reggaeen, dancehalliin, houseen ja moombahtoniin. Yhtye julkaisi tänä vuonna kolmannen albuminsa ”Peace is mission”, jonka ”Lean On” -hittisinkku nousi Spotifyn kaikkien aikojen streamatuimmaksi kappaleeksi yli 527 miljoonan kuuntelumäärällään. Vuonna 2009 perustetun yhtyeen monipuolista tuotantoa on siivittänyt myös monipuolinen vierailijakaarti, kuten viime kesänä Ruisrockissa esiintyneet Pharrell Williams ja Ellie Goulding.

Viime kesänä tauolta paluun tehnyt Cheek on rikkonut ennätyksiä tuoreella albumillaan. Elokuussa julkaistu ”Sä huudat” -single teki Spotifyssa päiväkohtaisen striimiennätyksen ja lokakuussa julkaistu albumi ”Alpha Omega” rikkoi myös ennätykset: Cheek on ensimmäinen artisti, jolta ovat kaikki uuden albumin kappaleet nousseet Spotify TOP 10 -listalla. Yhdeksällä Emmalla palkittu artisti jäi tauolle elokuussa 2014 historiallisilla kahden Olympiastadionin konsertillaan ja viime kesän paluukeikka Blockfestissa myytiinkin odotetusti nopeasti loppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennätyksiä teki tänä vuonna myös Ruisrock. Jo 46. kertaa järjestetty festivaali ylitti vuoden 2014 Ruissalon kansanpuiston yleisöennätyksensä, kun Ruissalossa juhli viikonlopun aikana yhteensä 95 000 kävijää. Menestys huomioitiin myös alan ammattilaisten keskuudessa, kun Ruisrock vastaanotti lokakuussa Vuoden festivaalin palkinnon Musiikki ja Media -tapahtuman Industry Awards Gaalassa. Tapahtumassa palkitaan vuosittain musiikkialan ansioituneimmat tekijät ja palkinnon saajista päättävät äänestyksellä tapahtumaan osallistuvat yli 700 musiikkialan ammattilaista.

Ruisrockin kolmen päivän liput ovat myynnissä Tiketin verkkokaupassa, toimipisteissä ja puhelinpalvelussa hintaan 135 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat