Ruisrockissa 18 000 kävijää ensimmäisenä päivänä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.7.2013

Ruisrock 2013Ruisrock-viikonloppu alkoi upeasti, kun 18 000 festivaalikävijää saapui Turun Ruissaloon nauttimaan monipuolisesta artistikattauksesta ja festarialueen ohjelmasta taide-elämyksistä monipuoliseen ruokatarjontaan.

Illan vetonaula oli brittiläinen Hurts, joka keräsi jättiyleisön Niittylavan eteen jo hyvissä ajoin ennen keikkaa. Yleisö nautti synaduon show’sta, joka huipentui festarikansan yhteislauluun ”Stay”-hitin tahdissa. ”Suomi! Rakastan! Magical time under the midnight sun”, twiittasi yhtye keikan jälkeen.

Tanssit jatkuivat villin hikisissä merkeissä heti Hurtsin perään, kun australialainen elektrokaksikko Knife Party veti Telttalavan tupaten täyteen tanssijoita. Illansuussa teltan pullolleen veti myös yhdysvaltalainen indierock-yhtye Band of Horses. Ruisrockin vakiokasvo Michael Monroe tarjosi päivän viimeisenä artistina takuuvarman rock-show’n iloiselle festariyleisölle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rannassa saatiin nauttia juuri neljännen albuminsa julkaisseen Editorsin tuoreesta tuotannosta sekä ruotsalaisartisti Håkan Hellströmin hiteistä, täyden rannan yhteislauluun nostatti Samuli Putro. Louna-lavalla bileet pistivät pystyyn muun muassa brittipoppari Jessie Ware ja Karri Koira, joka viilensi kuumaa yleisöä vesipyssyllä. Päivän raskaammasta annista vastasivat ruotsalaiset At the Gates ja Graveyard sekä harvoin keikkaileva Xysma. Kaikkiaan päivän aikana nähtiin 18 artistia viidellä lavalla.

Huomenna juhlat Ruisrockissa jatkuvat festivaaliporttien auetessa yhdeltä. Lauantaina nähdään harvinaislaatuisia keikkoja kotimaisilta artisteilta, kun lavalle nousevat Kerkko Koskinen Kollektiivi kesän ainoalla keikallaan noin 80-henkisen kokoonpanon voimin, vain kahdesti tänä kesänä Suomessa esiintyvä HIM, toistaiseksi viimeisen Ruisrock-keikkansa tekevä PMMP sekä Von Hertzen Brothers spesiaalin pyroshow’n kera. Lauantain ulkomaan tähtiä ovat paluun lavoille tehnyt Grammy-palkittu La Roux, syyskuussa uuden albuminsa julkaiseva Dizzee Rascal, räjähtävistä keikoistaan tunnettu kanadalaisduo Crystal Castles, alkuvuonna uuden albuminsa julkaissut Soilwork sekä brittiläinen elektropop-artisti Little Boots, joka esiintyy torstaina keikkansa peruneen Icona Popin tilalla.

Luvassa on huikea kattaus kotimaan huippuartisteja sekä tuoreempia tulokkaita. Viidellä lavalla nähdään Amorphis, CMX, Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko ja Alice Airbuzz.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruisrock 5.-7.7.2013, Turku, Ruissalo

Perjantaina klo 16-02
Lauantaina klo 13-02
Sunnuntaina klo 13-23

Lippuja on yhä saatavilla lauantaille ja sunnuntaille. Ruisrockin liput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Ruiskioskissa. Festivaalin VIP-liput ovat myynnissä Ruiskioskissa. Tiketissä lipunmyynti jatkuu läpi koko festivaalin. Lippupisteessä päiväkohtaiset lipunmyynnit loppuvat lauantaina klo 11.00 ja sunnuntaina klo 11.00. Festivaaliviikonloppuna Ruiskioski palvelee: la 11-21 sekä su 11-19.

Päiväkohtainen ohjelma:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware, (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Huoratron, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs

Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Little Boots (UK), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko, Alice Airbuzz

Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Erykah Badu (USA), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Harmi

Roope Salminen ja Koirat esiintyy joka päivä Koffin stagedive-lavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lava-aikataulut, alueohjelma ja ruokatarjonta löytyy osoitteesta: www.ruisrock.fi/ohjelma
Vuoden 2013 Ruisrock-logot, pressikuvat, artistikuvat ja haastattelukontaktit: www.ruisrock.fi/press

Luetuimmat

Uusimmat