Running Wild – Resilient

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 8.10.2013

Running Wild on yksi niistä yhtyeistä, joka ei suostu hiipumaan metallitaivaalta koskaan. Mittavan uran heavy metallin parissa työstänyt yhtye on nyt uuden ”Resilientin” myötä viidentoista studioalbumin yhtye.

80-luvun puolivälin tienoilla levytysuran aloittanut (mutta jo 1979 perustettu) metalliorkesteri ei pahemmin yllätä, sillä kyseessä on riskitön, mutta tuotantoarvoltaan vallan ok rieska. Levyn alku on lupaava, mutta loppua kohden kuulijan mielenkiinto saattaa lopahtaa. Lukuisten miehistönvaihdosten kalvama yhtye on tällä hetkellä muotoa Rolf Kasparek (laulu, kitara), Peter Jordan (kitara), Peter Pichl (basso) ja Matthias Liebetruth (rummut). Kasparek on ainut joka on ollut mukana alusta asti. Yhtyehän hajosi ”lopullisesti” vuonna 2009, mutta pikkuhiljaa on kavuttu takaisin ja ehkä hieman varovaisestikin.

”Resilient” pitää sisällään kymmenen biisin verran hyvinkin perusvarmaa metallia. Nimibiisiä nyt kuuntelee enemmän kuin kerran ja mm. ”Adventure Highway” ja ”Down to the Wire” menee ihan nopsakan grooven takia. Eipä tästä muuta irtoa hyvällä tahdollakaan jos on hieman enemmän yhtyettä kuunnellut. Alkaako sitten ikä painaa vai mikä on kun vauhtikaan ei ole enää kappaleissa ihan entisellään? Alkaa käydä tylsäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että Running Wild ei tunnu muuttuvan koskaan, joten ikifanit saavat siitä pientä piristystä synkkenevään loppuvuoteen. Aloittelevan Running Wildistin on helppo aloittaa keräily uutukaisesta. Nämä ovat toki myös levyn ja yhtyeen huonot puolet. Vaikka kokemusta levynteosta ja keikkalavoilta onkin, niin tuntuu levy lähinnä vanhojen riffien kierrätykseltä. Mikään sysipaska levy ei todellakaan ole, mutta joskus pientä riskinottoakin haluaisi kuulla eikä sitä samaa vääntöä.

6-/10


Kappalelista:
1. Soldiers of Fortune
2. Resilient
3. Adventure Highway
4. The Drift
5. Desert Rose
6. Fireheart
7. Run Riot
8. Down to the Wire
9. Crystal Gold
10. Bloody Island

Running Wild -kotisivut
Running Wild -facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Luetuimmat

Uusimmat