Ruotsipunkin nokkamies Hurula Tavastialle marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.5.2016

Hurula 2016 2Robert Hurulan nimi on tuttu ruotsalaisen punkin ja hardcoren ystäville. The Vicious, Regulations ja Masshysteri -bändeissä vaikuttanut Robert Hurula aktivoitui hiljattain soolouralle lämpimän vastaanoton saattelemana. Soolomusiikissaan Hurula yhdistelee punk-rockia aikaisempaa popimpaan materiaaliin. Hurula nähdään klubikeikalla Helsingin Tavastialla keskiviikkona 2. marraskuuta. Illan avaa The Duplo. Keikan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 1. toukokuuta Tiketissä.

Luulajassa syntynyt Robert Hurula nousi tähteyteen ruotsalaisen punk-skenen ilmiöiden The Vicious, Regulations ja Masshysteri kautta. Masshysteriä pidetään yhtenä ruotsalaisen punkrockin uudelleenkirjoittajista, ja ruotsinkielisistä sanoituksista huolimatta bändi löysi paikkansa myös Euroopan ja Amerikan keikkalavoilta. Kolme vuotta Masshysterin hajoamisen jälkeen Robert Hurula aktivoitui tekemään omaa musiikkiaan, lisäten perinteiseen punk-kaavaan pehmeitä popin sävyjä.

Hurulan debyyttialbumi ”Vi är människorna våra foräldrar varnade oss för” näki päivänvalon huhtikuussa 2014. Debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen Hurula julkaisi vielä ”Betongbarn” EP:n marraskuussa 2014. Julkaisut poikivat kaksi Ruotsin Grammy-ehdokkuutta Paras rock-albumi ja Paras uusi artisti -kategorioissa. Tulevan, vielä nimeämättömän albumin ensimmäinen single ”Ont som jag” julkaistiin äskettäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Hurula (SWE)
Support: The Duplo
Ke 2.11.2016 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin ke 1.6.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 22 euroa Tiketistä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat