S.H.O.U.T – Tales From The Monsters

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 2.9.2013

S.H.O.U.T._Tales From The MonstersShock rockia Vaasasta sloganilla ”Monsterious Rock’n’Roll from Finland”. Okei, ei kuulosta ennakkoon mitenkään hirveän pahalta. Siis 80-lukua ihannoivaa rockia kauhuvaikuttein? Juu, kyllähän sitä hirviöheviä on Rovaniemeltä tuutattu jo Euroviisuihinkin, mutta saahan sitä yrittää. On erittäin valitettavaa, että näihin kuvauksiin sopiva S.H.O.U.T:nTales From The Monsters” on arvon kulttuuriministeriämme siteeraten ”hirveää sontaa”.

EP:tä kuunnellessa ymmärtää hyvin nopeasti, mistä kenkä puristaa. Ratkaisu on nimittäin yksinkertainen: kaikkialta. Tätä tuotosta luotaessa kaikki on tehty todella huonosti sävellyksistä ja sanoituksista lähtien, päättyen äänittämiseen ja jälkityöskentelyyn. Kaikki. Soittimet ovat epävireessä, eikä tahdissa pysymisestä ole tietoakaan. Vertaisin laulajan ääntä yhtyeen suuren vaikuttajan Lordin laulajaan Mr. Lordiin, mutta en millään tahdo loukata tätä letkeää lateksiasuista lappalaista. Biisien kitarariffit osoittavat lähes täydellistä ymmärtämättömyyttä musiikista, ja millaiset sanat voi odottaa olevan kappaleessa nimeltä ”WarriorMegaSteelMonsta”? Tähän verrattuna mikä tahansa ”St. Anger” on ”Master of Puppets”. Tämä on lähes uskomatonta. Tämä ei ole EP, tämä on farssi.

”Tales From The Monsters” kestää arviolta kymmenen minuuttia, ja jos asuisin Amerikan Yhdysvalloissa, vapauden ja kauneuden tyyssijassa, haastaisin S.H.O.U.T:n oikeuteen ja vaatisin takaisin niitä kolmekymmentä minuuttia, jotka käytin julkaisun parissa. Jälkikäteen ajateltuna päällimmäinen ajatus on se, miksi tämä on julkaistu. Sen yhden ainoan EP:n ”ansaitseman” pisteen haluaisin omistaa yhtyeen rumpali TerroRrrille, joka toimii toivon kompassina epätoivoisella matkallani läpi viiden umpisurkean rockkappaleen. Bändin laulaja-kitaristi-basistia taas kehottaisin opiskelemaan edes musiikin alkeet ennen seuraavaa julkaisua. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1/10

Biisilista:

1.  O.M.G (Intro)
2. Monster Madness
3. Take Off My Head
4. Tales From The Monsters
5. WarriorMegaSteelMonsta
6. Monsterious (Too serious)
7. The Dead End (Outro)

Kirjoittanut: Tatu Salminen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat