Olen seurannut kohtuullisen aktiivisesti Sacrilegious Impalementia debyyttijulkaisu ”Cultus Nexin” (2009) jälkeen. Edellinen julkaisu ”Exalters Spectres” (2011) antoi jo signaalia siitä, mitä kohden nämä äijät ovat musiikillisesti marssimassa. Kaksi ensimmäistä julkaisua eivät kuitenkaan tehneet itseeni lopullista ”iskua” vaan jäivät osaksi sitä levypinoa, jota ei niin useasti tule pläräiltyä.  Toki näillä on omat ansionsa, ja levyjen avulla  S.I:lle alkoi muodostua oma kannattajakuntansa.
  Vokaalipuolella Sacrilegious Impalement on ollut jokaisella levytyksellään esimerkillisen kova. Luoteistuuli bändin vokalistin jakkaralla tuntuu kuitenkin olevan kovin navakkaa, sillä muutokset tällä saralla jatkuvat edelleen. Nyt Wrathprayerin astuttua keulalle viestin välitys hoituu edelleen saatanallisesti. Wrathprayer ei ehkä vielä ole antanut itsestään kaikkea tällä julkaisulla, sillä kappaleet antaisivat vapautta vielä suuremmalle mielenhäiriön vapauttamiselle vokaaleissa.

Melodioiden kuljetuksissa Sacrilegious Impalement on vahva, tästä esimerkkinä vaikkapa julkaisun kakkosbiisi ”Down for a Grim Lord”. Itse soisin kuitenkin bändin painottavan ja tuovan esille enemmän yksinkertaisen murskaavaa puoltaan, josta esimerkkinä kappale ”Hios gift enbodied”.  Parhaimmillaan mennään todella pikimustalla linjalla, joka tuo mieleen Gorgorothin parhaat hetket.  Pahimmillaan sitten seurataan tämän päivän Watain-tyyppisiä ratkaisuja, jotka eivät toimi ainakaan näihin korviin millään tavalla. Onneksi tuo pikimusta linja on vallitseva tällä ”III – Lux Inferalla”.

Yleisesti julkaisulta huomaa soitto- ja sävellystaitojen selkeän kasvun. On siis ymmärrettävää, että miehistö haluaa nyt kuljettaa itseään myös taidollisesti äärirajoilla, mikä ilmenee osittain kitaroiden melodioina ja teknisyytenä. S.I. ei soitannollisesti halua mennä sieltä, missä aita on matalin, vaan haastaa selkeästi itseään ja mikä parasta: soitosta paistaa vahvasti läpi palo & intohimo asiaa kohtaan. Allekirjoittanut jää kuitenkin toivomaan, ettei tuo tekninen/melodinen puoli (lue: Watain-puoli) saa tästä susilaumasta tulevaisuudessa yliotetta.

Soundit ovat genren nykysuuntaukselle tyypilliset, joten Unicefin mankalla tehtyjä lo-fi-tirinöitä ei tälläkään julkaisulla kuulla, ja hyvä niin. Äänimaailma on pimeä, raaka ja teknisesti erittäin hyvin toteutettu. Tuotantoon on selkeästi satsattu enemmän kuin aikaisemmilla julkaisuilla. Bändillä on myös oma ”soundi”, joka on edelleen tunnistettavissa. Tässä genressä tunnistettava soundi voisi olla jopa saavutus sinänsä? Oma mieltymys toisi kyllä selkärankaa (eli basistia) enemmän esille, mutta erittäin hyvä tuotanto näinkin.

Black metal -julkaisua kuunnellessa (saatikka arvostelua tehdessä) jää pohtimaan tiettyjä samoja teemoja. Onko loppujen lopuksi vaihtelun kaipaaminen biisien välille, soundien miettiminen, omaperäisyyden perään huutaminen turhanpäiväistä? Black metallin tehtävä ei ole olla omaperäistä tai vaihtelevaa, jotta se olisi helpommin omaksuttavaa tai jotenkin muista genren bändeistä erottuvaa.  Hyvä black metal -julkaisu ei kaipaa ”hittibiisiä” tai muutenkaan mitään tarttuvia elementtejä. Parhaimmillaan black metal näyttää kuuntelijalle vaihtoehtoisen tien ja tekee maiseman mustalle valolle. Tämä susilauma on siihen pystynyt ja lisäksi välittää levylle tunteen, omistautumisen ja intohimon. Viisikärkinen kutsuu.

8½/10

Kappalelista:

1. Angel Graves
2. Down for Grim Lord
3. Scars for Scarred Ones
4. For Sins of the pigs
5. Through Punishing Gates
6. Behead the Infants of god
7. Regain the Dormant Realm
8. His gift Embodied
9. Deliverance from Unknown

http://sacrilegiousimpalement.com/

Kirjoittanut: Jani Laine