Saint Vitus

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2012

Doom metallin legenda Saint Vitus julkaisee 18 vuoden tauon jälkeen uuden albuminsa nimeltä ”Lillie F-65” toukokuun 2. päivä Season of Mist Recordsin kautta. Kaaoszine sai langan toisen päähän yhtyeen kappaleita kirjoittelevan kitaristi Dave Chandlerin, jolta kyselimme mietteitä yhtyeen ensimmäiseen Suomen vierailuun, uuteen albumiin sekä musiikin tulevaisuuteen liittyen. Lue lisää nähdäksesi haastattelun kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs sinulle tällä hetkellä kuuluu?

Dave: Oikein hyvää. Odotan tällä hetkellä, että uusin albumimme julkaistaisiin. Euroopassa julkaisupäivä taisi olla tämän viikon perjantaina, joten odotukset sen suhteen ovat korkealla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soititte viime kesänä Nosturissa Helsingissä keikan, joka oli teidän ensimmäinen keikkanne Suomessa. Onko itselläsi mitään muistoja Suomeen liittyen?

Dave: Se oli todella uskomatonta, koska olimme ensimmäistä kertaa Suomessa. Yleisö keikalla oli aivan loistavaa, enkä edes tiennyt, että meillä on Suomessa noin paljon faneja. Meillä oli todella hauskaa Suomessa emmekä malta odottaa, että pääsemme sinne takaisin.

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä ”Lille F-65” 2. päivä toukokuuta Season Of Mist Recordsin kautta. Voisitko näin aluksi kertoa meille hieman albumin kirjoittamisesta sekä nauhoituksista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dave: Albumin kirjoittaminen oli itse asiassa aika hankalaa, koska asumme kaikki niin eri puolilla maapalloa. Nauhoitin kappaleitamme nauhalle ja lähetin niitä aina eteenpäin yhtyeen muille jäsenille, jotka opettelivat kappaleita kotonaan. Kokoonnuimme kolme päivää ennen studioon menemistä ja kävimme kappaleet vielä läpi niin, että osasimme soittaa niitä yhdessä studiossa. Albumin nauhoitukset sujuivat kuitenkin hyvin, koska kaikki jäsenet olivat opetelleet osuutensa nauhalta.

Albumin tekeminen taisi olla muutenkin hieman erilaista kuin 18 vuotta sitten, kun viimeksi studiossa albumia nauhoititte?

Dave: Totta kai (naurua). Studiot ovat muuttuneet paljon tuossa ajassa, mutta yritimme kuitenkin toimia siellä samoin kuin olemme aina toimineet eli nauhoitimme kappaleita niin, että soitimme niitä yhdessä. Nauhoitimme ensin kasetille ja siitä biisit sitten miksattiin digitaalisesti, joten nauhoituksissa käytettiin sekä uutta että vanhempaa tekniikkaa.

Teillä on myös uusi rumpali Henry Vasquez. Toiko hän mukanaan uusia ideoita yhtyeelle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dave: Kyllä. Hän on tuonut yhtyeeseen paljon omalla soittamisellaan. Hänen tyylinsä eroaa Armandon tyylistä ainakin niin, että siinä on ehkä enemmän 70-luvun soundia. Hän soittaa paljon voimakkaammin kuin Armando ja onkin ollut todella loistava lisä yhtyeeseemme.

Jos vertaat uutta albumianne ”Die Healing” -albumiin, mitä näet albumeiden suurimpana eroavaisuutena?

Dave: Musiikillisesti yritin saada tästä kyllä vanhan albumin kuuloisen, mutta kuitenkin soundiltaan modernin. ”Die Healing” -albumia kirjoittaessani tiesin, että se tulee olemaan Saint Vituksen viimeinen albumi, joten minulla oli hieman erilaiset fiilikset kuin nyt. Tätä albumia kirjottaessani en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan, joten kun ”Die Healing” oli tavallaan yhden kappaleen lopetus, niin tämä uusi albumi on tavallaan uuden tarinan aloitus.

Albumilla on seitsemän kappaletta. Kirjoititko albumin kappaleet kaikki samassa ajassa vai oliko kappaleiden synnyn välillä suuriakin välejä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dave: Kirjoitimme kappaleita silloin, kun olimme kiertueella. Ennen kuin saavuimme Suomeen kiertueelle, oli meillä suurimmaksi osaksi jo uuden albumin materiaali kirjoitettuna. Kappaleet ovat uusia, joten niihin ei mennyt kuin ehkä kuusi tai seitsemän kuukautta.

Oliko kappaleiden kirjoittaminen helppoa, kun edellisestä albumista oli 18 vuotta? Luulisi tuossa ajassa tulevan paljon erilaisia uusia ideoita ainakin?

Dave: Kun aloin kirjoittaa albumia, mietin, onko minulla yhtään ideoita kappaleisiin. Kun otin kitaran käteen ja aloin harjoitella, ideoita vain tuntui tulevan ja tulevan. Loppujen lopuksi siis albumin kirjoittaminen oli suhteellisen helppoa, koska noita ideoita vain syntyi alitajunnassani koko ajan. Tuntui, kuin ne olisivat olleet piilotettuina takaraivooni kaikki nämä vuodet.

Albumin kannen löytymisellä on jokin tarina. Kertoisitko siitä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dave: Löysin albumin kantta vastaavan kuvan lehdestä tatuoijakaverini kanssa. Lähetimme sen Season Of Mistille ja sanoimme, että haluamme kannen muistuttavan tällaista kuvaa. Kun kannen ensimmäinen luonnos vihdoin näytettiin meille, olimme kaikki todella innoissamme kannesta. Minusta tuntui kuin Season Of Mistin graafikko olisi lukenut ajatukseni!

Yhtye on ollut koossa yli 30 vuotta. Minkä luulet olevan yhtyeen pitkän iän salaisuus?

Dave: Kun olimme tauolla, doom metal tuntui nousevan suureen suosioon. Luulen, että meidän salaisuutemme on siinä, että meidän kappaleemme eivät ole kauhean monimutkaisia vaan loppujen lopuksi aika yksinkertaisia – ja ne kertovat yleisistä asioista. Luulen että se, että ihmiset pystyvät samaistumaan kappaleisiin, on auttanut yhtyettämme pysymään tunnettuna näinkin kauan.

Monet asiat ovat muuttuneet musiikissa tänä aikana. Mitkä asiat ovat mielestäsi muuttuneet eniten?

Dave: Eniten muuttunut asia on se, että ihmiset itse päättävät nykyään, mistä pitävät ja mistä eivät, kun ennen tuntui siltä, että ihmisille tavallaan pakkosyötettiin musiikkia. Aloittaessamme 80-luvulla ihmiset eivät saaneet itse päättää, mitä he kuuntelivat, vaan radiot ja media pakottivat ihmiset kuuntelemaan tiettyjä yhtyeitä ja tietynlaista musiikkia. Mielestäni on hyvä kaikille, että ihmiset saavat itse päättää kuuntelemastaan musiikista, koska silloin menestymisen mahdollisuus on myös yhtyeillä, jotka eivät ole main streamia.

Luulen, että tuossa on myös yksi syy siihen, miksi Idols-voittajat eivät yleensä julkaise kuin yhden tai maksimissaan kaksi albumia.

Dave: Se on totta. Ja se on mielestäni hyvä asia.

Musiikki on siirtymässä enemmän ja enemmän verkkoon. Mitä mieltä olet digitaalisesta musiikista?

Dave: Digitaalinen musiikki on hyvä asia, mutta siinä on huonoa se, että albumin kansitaite ei saa suurta merkitystä digitaalisesti ladattuna. En pidä yrityksistä, jotka jakavat musiikkia verkossa ilmaiseksi, mutta jotkut nuoret ovat syntyneet digitaalisen musiikin aikakautena eikä heiltä sitä mahdollisuutta pitäisi viedä pois.

Voisitko kuvitella, että Saint Vituksen seuraava albumi julkaistaisiin pelkästään digitaalisesti?

Dave: En voisi. Niin kauan kun on olemassa erilaisia formaatteja julkaista musiikkia, haluan myös albumimme julkaistavan niissä formaateissa. Ei kaikilla vanhoilla ihmisillä ole kuitenkaan tietokonetta, ja jos he haluavat ostaa meidän albumimme, heillä pitäisi siihen olla mahdollisuus.

In Flamesilta tuli oma viski ja Motörheadilta viini. Mitä Saint Vitukselta tulisi ja miksi?

Dave: Haluaisin Saint Vitus -vodkan, koska olen suuri vodkan fani. Myös oma Saint Vitus -olut olisi todella upea saada kauppoihin, koska olemme kaikki oluen ystäviä.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Onko sinulla vielä loppuun jotain, mitä haluaisit sanoa faneillenne?

Dave: Kiitoksia itsellesi haastattelusta. Soitamme kesällä keikan Tuska Open Airissa ja odotamme sitä todella paljon. Katsastakaa meidän uusi albumimme, toivottavasti tykkäätte siitä! Nähdään Tuskassa!

Luetuimmat

Uusimmat