Sami Yaffan esikoissarjakuva ”Punkin seikkailut – taistelu Plastimiestä vastaan” ottaa kantaa muovin ylikulutukseen, mutta on myös kepeää luettavaa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 12.8.2020

Sami Yaffa, mies joka on tullut tunnetuksi mm. Hanoi Rocksin, Pelle Miljoonan sekä New York Dollsin riveistä, on ehtinyt elämänsä aika soittaa lukuisissa yhtyeissä ja nauttia rock ’n’ roll -elämästä. Yaffan elämään mahtuu kuitenkin muutakin kuin musiikkia, ja ainakin omaksi yllätyksekseni miekkonen julkaisee tässä kuussa esikoissarjakuvansa nimeltä Punkin seikkailut – taistelu Plastimiestä vastaan. Nimestä huolimatta kirjalla ei ole suoranaista yhteyttä punk-musiikin kanssa vaan pääosassa on nuori mies, joka kokee unohtumattoman seikkailun Miaymaassa.

Päähenkilö Punkki viettää lähes tavallista elämää Tonttulahden lähiössä vanhempiensa, siskonsa Murmelin sekä koiransa Pelviksen kanssa. Punkin erikoisuus ei rajoitu pelkästään hänen nimeensä, sillä hänellä on myös telepaattinen yhteys koiransa kanssa. Yhteyden avulla he voivat kommunikoida keskenään. Se, miksi ja miten tuo taito on kehittynyt Punkin ja Pelviksen välille, jää tarinassa epäselväksi. Sille on kuitenkin polttava tarpeensa sarjakuvan aikana. Punkin lisäksi hänen siskonsa sekä Miaymaan kolme paikallista nuorta Riddim, Biit ja Song ovat keskeisessä osassa taistelussa muovia himoitsevaa Plastimiestä vastaan.

Vaikka sarjakuva etenee välillä turhan ennalta-arvattavasti ja naiivisti, eivät nuo seikat vähennä teoksen viihteellisyyttä – saati lukuintoa. Kun tapahtumat alkavat eskaloitua Miaymaassa pahamaineisen Plastimiehen astuttua kuvioihin, saa sarjakuva aivan uudenlaista imua, jonka seurauksena sitä ei malttaisikaan lopettaa kesken. Mukaansatempaavuuden vuoksi sarjakuva loppui omaan makuuni turhan nopeasti, vaikka taistelu Plastimiehen kanssa saatiinkin sulavasti loppuun. Myöskään kirjan lopetus ei ollut niin dramaattinen kuin olin odottanut, mutta se ei poissulje jatko-osien mahdollisuutta. Toivottavasti sellaisia olisi tulossa, sillä Punkin, Murmelin ja Pelviksen seikkailuista lukisi mielellään lisää jatkossakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Punkin seikkailut – taistelu Plastimiestä vastaan on kokonaisuudessaan hauska ja mielikuvituksellinen, kuvitettu kertomus, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Vaikka Yaffa ei suoranaisesti ota kantaa maailmanmenoon, on sarjakuvasta havaittavissa tärkeää kantaaottavuutta esimerkiksi muovin ylikulutuksen suhteen. Tätä ei kuitenkaan tuoda esiin paatoksellisesti vaan armollisella tavalla, joka huokuu myös Miaymaan kuningas Vain II asenteesta. Jos sarjakuvat ovat lähellä sydäntäsi, sinun ei kannata sivuuttaa tätä teosta.

8/10

Sami Yaffa Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat