Sampsa Sarparanta palaa takaisin musiikin pariin

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.3.2021

Viime vuodet kuvataiteeseen keskittynyt taiteilija perusti uuden Sarparanta-nimeä kantavan yhtyeen.

Sarparanta-yhtye on No Shamen laulaja/lauluntekijänä sekä kuvataiteilijana tunnetun Sampsa Sarparannan pitkään odotettu paluu musiikkikentälle. Sarparanta kertoo alkaneensa työstää uutta levyä heti No Shamen lopettamisesta toivuttuaan. Hän halusi tehdä levyn täysin omillaan, ja vailla mitään raja-aitoja.

”Levyhän on – tai ainakin oli aluksi – erolevy, mutta ei kenestäkään henkilöstä vaan No Shamesta. Toki se on siitä laajentunut matkan varrella. Halusin kuitenkin tehdä jotain erilaista kuin No Shame, jotain maalailevampaa ja elokuvallisempaa. Mutta vaikka kuinka yritin päästä eroon punkista (musiikillisesti, en asenteellisesti) ei punk halunnut päästää ainakaan kokonaan irti minusta. Lopputulos onkin jonkinlainen hybridi näistä maailmoista ja hyvä niin. Aavemaisemaa edustaa biisinä ehkä parhaiten tätä yhdistelmää levyllä ja valikoitui ehkä siksikin ekaksi sinkuksi”, Sampsa Sarparanta kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sarparannan levy julkaistaan myöhemmin tämän vuoden aikana. Miehen itsensä mukaan levyllä on mukana kaikki ne elementit, joista hänen musiikkinsa on aina tunnettu: Melodisuus, tarttuvat kertosäkeet, kaiken kattava melankolinen alavire ja sanoituksissa yhteiskunnallisuus ja suora henkilökohtaisuus.

”Siinä ollaan kuitenkin toiveikkaana kaikesta synkkyydestä huolimatta. Pimeys on uhka, mutta myös turva.”, Sarparanta jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat