Santa Cruz – Santa Cruz

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 4.3.2015

Vuosi 2015 on alkanut todella lupaavasti kotimaisen metallimusiikin kannalta. Maaliskuun alussa uuden albumina julkaisee myös jyrkkää nousukiitoa maailmalla tekevä Santa Cruz. Pari vuotta sitten julkaistun debyyttialbumin ”Screaming for Adrenaline” myötä Santa Cruz on noussut suhteellisen nopeassa ajassa raskaan musiikin uusien tulokkaiden kärkikastiin, eikä maailmanvalloitus ota laantuakseen. Yhtyeen nimikkoalbumin ensimmäinen single ”We Are the Ones to Fall” julkaistiin jo lähes vuosi takaperin, joten onhan tätä jo odotettukin.

Yllätys olikin melkoinen, kun levyn avaava ”Bonafide Heroes” tunkeutui kuuloelimiini ensimmäistä kertaa. Santa Cruz ei tosiaankaan toista itseään toisella albumillaan. Siinä missä ”Screaming for Adrenaline” sisälsi retrohenkistä glam/hard rockia, on tämän albumin sisältö astetta raskaampaa. ”Bonafire Heroesin” intro on kevyt, mutta enpä olisi arvannut, että sitä seuraisi tuplabasaripoljenta ja raskasmetallinen riffitulitus. Kappaleen kertosäe taas sisältää kevyttä ja jopa hieman popahtavaa melodiaa. Ja siinä onkin koko ”Santa Cruz” -levyn hienous: samalla kun Santa Cruzin musiikki on siirtynyt raskaampaan suuntaan, on se samalla siirtynyt myös kevyempään. Ääripäät ovat kauempana toisistaan kuin debyyttialbumilla.

Santa Cruz ei ole ainoastaan vienyt musiikkiaan pidemmälle vaan luonut myös aivan omanlaisensa soundin. ”Screaming for Adrenalinen” saattoi lyödä samaan retro-rock-lokeroon monien muiden kanssa, vaikka myönnettäköön Santa Cruzin hoitaneen tuonkin uskomattomalla tyylitajulla ja paremmin kuin suurin osa muista vastaavista yhtyeistä. ”Santa Cruz” -albumi taas on jotain ihan uutta ja omanlaistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Santa Cruz osaa olla tappavan aggressivinen, mutta myös kevyt ja helposti lähestyttävä. ”My Remedy” on monen muun levyllä olevan kappaleen tavoin tuosta loistava esimerkki. Biisi alkaa kiihkeällä nostatuksella ja räjähtää käyntiin groovavalla metalliriffillä, joka tulee vielä katkomaan niskoja ensi kesän festareilla. Kertosäe taas on tunnelmallinen, popahtavan kevyt ja todella tarttuva. Samoin ”Wasted & Woundedin” kertosäe on aivan eri maata kuin siihen vastaava grooveriffi ja pistävän terävä tilulikki. Samanlaista hienoa ja tyylillä toteutettua raskaan ja kevyen kontrastia sisältää eri muodoissaan suurin osa levyn kappaleista.

Levylle on eksynyt mukaan muuhun kappalemateriaaliin verrattuna muutama melko keskinkertainen kappale, mutta pääasiassa Santa Cruzin nimikkoalbumi on tuoretta, raikasta ja todella taidokkaasti toteutettua raskasmetallia. Santa Cruz on nostanut itsensä jo aiemmin kotimaisen raskaan musiikin ykkösnyrkkiin, eikä suosion kasvun pitäisi tämän levyn myötä ainakaan laantua. Sanokaa minun sanoneen, että tästä yhtyeestä tulee vielä jotain todella suurta.

9/10

Kappalelista:
1. Bonafide Heroes
2. Velvet Rope
3. My Remedy
4. 6(66) Feet Under
5. Bye Bye Babylon
6. We Are the Ones to Fall
7. Wasted & Wounded
8. Let Them Burn
9. Vagabonds (Sing with Me)
KaaosZine levyt10. Can You Feel the Rain

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Santa Cruzin kotisivut
Santa Cruz Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Luetuimmat

Uusimmat